Sadonkorjuuta

Kesäloman aikana pelloilta on saanut jo vähän itsekasvatettua ruokaa mukaan.

Ensimmäiset kurkut ja kolme satunnaista kuukausimansikkaa
Vappuna pussiin pistetyt perunat ja vähän lisää raparperiä
Ensimmäiset muutamat vadelmat

Kesäkurpitsoja on alkanut hiljakseen kehittyä ja niitä on jo kaikenlaisiin ruokiin laiteltukin.

Minimansikkamaa sai Pirilästä pari ahomansikkaa lisäksi sekä tällaisen lampaanvillakatteen, kun etanat eivät kuulemma tykkää hajusta eivätkä pinnasta.

Minimansikkamaa 2.0

Pirilän lisäksi on ehditty käymään Serlachius-museoissa katsomassa taidetta ja luontoa ja haaveiltu kukkapenkeistä mummolan tyyliin.

Lisäbonuksena on suoritettu pyörällä kumoonajo, niin että itse ollaan melkoisilla mustelmilla ja kuhmuilla ja pyörän kori otti sen verran vauriota, ettei sillä enää kesäkurpitsaa kotiin tuoda.

Minimansikkamaa

When life gives you lemons, make lemonade, or margarita, ja kun Rekohaun puutarha mainostaa viimeisiä mansikan taimia, tee mansikkamaa.

Kuudesta mansikasta se lähti

Ja sitten kun kaikki oli hieman ad hoc (mansikkaidea oli hylätty jo aiemmin) niin penkki sai peiton harsosta. Korjataan tilannetta sitten myöhemmin kauppakäynnin jälkeen.

Yksivuotisen puolella alkaa sadonkorjuu lähestyä. Ehkä. Pitää lukea vielä jostain milloin avomaankurkku on kerättävissä.

Kurkkureseptit hakuun

Bye bye pelto

Siinä se oli, vuoden 2025 kasvatuskausi. Enemmän sai vettä kuin satoa. Kauden selvä voittaja oli hokkaidokurpitsa, jota ei mikään keli hetkauttanut. Häviäjiä olivat kaikki muut maissia pienemmmät kasvit. Pitäisiköhän ensi vuonna ostaa kehäkukatkin taimina…

Kulkureitit jäivät jäljelle

Kesäkuntosali on nyt suljettu! Sanotaan sille heipat naapurin auringonkukkien myötä.

Kurpitsaa kotiin

Hokkaidot alkoivat näyttää siltä, että ne voisivat muuttaa kerrostaloon loppusäilytykseen. Taas luettiin intenettiä että mistä ihmeestä ne pitää köynnöksestään katkaista ja ei tultu hullua hurskaammaksi.

Ruokalajit 1 ja 2 on otettu pellolta mukaan

Sateisempaan keliin on myös palattu, liukastuminen on ihan yhden askeleen päässä parissakin kohdassa peltoa.

Luisk

Sadonkorjuussa käyty

Pellonhoidollisissa toimenpiteissä oli tänään vuorossa kukkasten kuvaus. En kyllä tiedä mihin olen tarkentanut.

Kukka kukkanen

Vähän piti korjata satoa, koska tilli oli alkanut kellastua. Maissien kanssa oltiin vähän fifti-siksti syömiskelpoisuuden kanssa. Punasipulilla ei myöskään pitkälle pötkitä.

Hurraa, työstä palkinto

Hokkaidot saivat jäädä pefleteilleen.

Kurpsa

Periksiantajat ry

Tältä näyttää, kun ihminen on palannut töihin eikä syksyn häämöttäessä jaksa enää kitkeä pellonpalallaan.

Viheriää

Tältä näyttää, kun ihminen ei erota kasvatettua kukkasta luonnonkukasta kukka-korianteripenkissään ja antaa sen vain rehottaa. Pörriäiset muuten tykkäsi.

Sateessa kallistuneen ja kellastuneen kukkaisellista

Tältä näyttää, kun ihminen ei jaksa siistimmällä tavalla korjata rosmariinisatoaan. Pakastimessa on nyt melkoisen yllättäviä oksapusseja.

Yrtit hoidossa