Rauhallisempaa on tämä puutarhurointi syyskuussa, kun vähän käy kastelemassa ja keräilee samalla satoa.
Avainsana: kurkku
Raato ryytimaalla
Tällä kertaa raato oli puutarhuri itse, sillä viikko meni kuumeessa sohvalla. Tulipa siellä nukkumisen seassa katsottua pari Kape Aihisen etäkokkikoulua, savenvalantaa, puutöitä ja koko Make It Market -kausi Britboxista. Jälkimmäisen takia alkoi myös mieli tehdä mennä Iittalaan lasiostoksilla.
Nyt lauantaina raadon oli kuitenkin pakko raahautua puutarhaansa, koska kasvihuoneessa odoteltiin kastelua.
Toiminta puutarhalla oli hieman tavallista hitaampaa, kun väliin piti yskiä ja niistää. Samalla saattoi valokuvata.
Soijapavut olivat terhakoita. Puutarhuri ei.
Satoakin sai mukaan.
Mutta mikäs sieltä kasvihuoneen laatikoiden takaa kurkisti?
Naapurilaatikon kasvuston ja naapurilaatikon taakse oli mennyt yksi kurk kasvamaan.
Katkera oli sekin. Katkeraa.
Satoa, satoa
Pienistä kasvimäärästäkin saa ihan mukavasti pientä satoa.
Kymmenen keinoa käsitellä katkera kurk
Muistatteko vielä tämän?
Nykyisin se on vähän eri näköinen.
Kasvihuonekurkun kaksi ensimmäistä kurkkua olivat ihan kivoja syötäviä. Kuoret vain pois ja viipaleeksi leivän päälle ja ruuan lisukkeeksi.
Mutta siitä se sitten lähti, katkeruus.
Kotiin on kannettu toinen toistaan kitkerän katkerampia kurkkuja, joita ei kyllä ns. söisi ennen kuin selkäänsä ottaa.
Internetin ihmemaaailmaa selaten kävi ilmi, että
- Kurkuilla on geeni, joka tekee niistä katkeria
- Jostain kurkkulajeista on jalostettu geeni pois
- Level 0 puutarhamartta ei tajua miksi ne katkerat kurkut on jätetty tarjolle
- Katkeruus voi johtua lannoituksesta tai voi olla johtumatta
- Katkeruus voi johtua kastelun vähyydestä tai olla johtumatta
- Kurkku pitäisi kastella kolmesti päivässä koska se on melkein kokonaan vettä
- Telttasuosituksia otetaan vastaan, sillä jos homma jatkuu kurkun kasvatuksen merkeissä, pitää muuttaa kasvihuoneen viereen johonkin heinikon keskelle
Puutarha-asiantuntija Essin teoria on se, että kesä on ollut niin kuiva, että kastelu ei vaan yksinkertaisesti riitä. Viilenevä syksy saattaa vaikuttaa (tai olla vaikuttamatta).
No mitä sitten tehdä kurkulle, joka juottaa tällä tavoin viljelijälleen katkeraa kalkkia?
- Syödä sellaisenaan ja irvistellä. Mielellään Rihannan S&M biisiä Forkin versiona kuunnellen.
- Heittää biojätteeseen ja irvistellä. Siellä ei ole joka toinen päivä käyty vettä kantamassa tämän takia eli ei.
- Leikata päädyt pois ja hinkata irtopaloja muutamia minuutteja siihen osaan kurkkua, mistä ne leikattiin. Tämä on kuulemma kurkun lypsämistä tai ”milking the cucumber”. Googlaa omalla vastuulla.
- Säilöä ne jotenkin. Olikin kaikelta muulta säilömiseltä jäänyt purkkeja pari.
Okei ei niitä tapoja ollut vasta kuin neljä. Mutta kesää ei kun siis kurkkuja on vielä jäljellä ja lisää kasvaa koko ajan.
Fast forward ja kyllä kurkkuja on nyt kaksi lasipurkkia muhimassa. Kärsimätön vähän jo maistoi. Etikalle maistuivat. Aika hapokasta. Mutta ei ollenkaan katkeraa.
Keltaista näkyvissä
Toivotumpi keltainen on Yellow Pear -tomaatti, jonka ensimmäiset yksilöt lakkasivat olemasta pelkkä pear vaan ovat nyt myös yellow.
Keltaista väriä löytyy tosin myös sekä tomaatin että kurkun lehdistä. Tilanteen hallitsemista varten nyt pari kokeilua.
Kurkkuviidakosta napsin pois alemmat lehdet – niin pitkältä kuin yletin – koska näin ainakin yhden nettiartikkelin mukaan pitäisi tehdä. Ilmeisesti jo aiemmin eikä tässä vaiheessa.
Toinen kokeilu on kastelulannoite, jota purkin kyljen mukaan saa tässä vaiheessa antaa, jotta kasvit jaksavat tehdä satoa valmiiksi. Sattuipa vielä niin että Puutarhuri Juhan Perjantaipostissa käsiteltiin aihetta. Sen mukaan kasvualustasta alkaa kuuman kesän jälkeen voima loppua ja Puutarhuri Juha antaa nyt joka kastelukerta kastelulannoitetta tomaatille ja kurkulle. Kokeillaanpa samaa.
Tuoreksia puutarhalta
Aamupäivän puutarhavisiitillä sai kerätä vähän kaikenlaista tuoretta päivän ruuanlaittoa varten. Mukaan sai muun muassa ensimmäiset itsekasvatetut kurkut!
Jälkiviisautta
Olisihan sitä voinut vähän vähemmänkin siihen kasvihuoneen laatikkoon istuttaa.
Kurk on kasvanut
On siinä komeat lehdet ja niiden välistä löytyi myös kukanalkuja. Jännittävää.
Muistattekos miltä se noin kuukausi sitten näytti?