Sipulisato korjattu

Kastelu on jatkunut taivaalta, ei ole tarvinnut vettä kantaa. Porkkana tykkää, salottisipulit eivät. Siellä ne olivat rähmällään porkkanoiden ja rikkaruohojen keskellä. Etuaikaa tai ei, mukaan lähtivät.

Sipuli katoamassa

Kaikki loput mukaan vaan ja sitten kuivattelemaan. Tekniikaksi valikoitui tänään uunipelti, verkkolevy ja keittiön pöydän toinen pääty.

26 sipulia kuivamassa

Osa pilkottiin käyttövalmiiksi pikku pussukoihin pakastimeen.

Sipulinmuotoa myös pakastepussissa

Ihan hyvät sipulinkasvatustulokset tällekin vuodelle.

Pikavilaus porkkanoihin

Porkkanoita odotellaan innolla, koska mikään ei ole niin maukas kuin juuri nostettu kesäporkkana. Porkkanoita odotetaan myös jännityksellä, koska menneisyyden savipelloilla kasvatetut porkkanat olivat hieman lyhyttä mallia.

Porkkanat on jees, mutta pitäisikö sipulien näyttää tältä?

Kesäkurpitsan kanssa meillä on pieniä haasteita. Itsepölyttyvä mallimme ei ole oikein oppinut itsepölyttymään tai kasvattamaan kunnollisia kesäkurpitsoja. Mutta tässäpä kuitenkin ensimmäinen poimittu sato! 31.5. tämäkin kesäkurpitsa kaivettiin savikkoon kasvamaan.

Savinen peltoreppu for scale

Otetaanpas tähän vielä läksiäiskuva.

Pieni pala peltoani

It’s a wrap

Piparminttukausi -23 on ohi. Puutarhan pumppu ja muut välineet laitettiin talviteloille jo viime viikolla, tällä viikolla odotin vielä ehtisivätkö kaksi viimeistä kesäkurpitsaa kasvaa valmiiksi ennen kylmiä kelejä. Ja ehtiväthän ne. Pieniä ovat, mutta kyllä ne uunivuokaan sopivat.

Puutarhakalenterista laskin, että 41 kertaa kävin tällä kasvukaudella ratikalla ryytimaalla. Tai no tunnustettakoon että aika paljon ajoin sinne myös pyörällä.

Pitää vielä tehdä yhteenveto siitä, kuinka paljon satoa tuli ja pohtia mitä oppia sai ensi vuodelle.

Mutta nyt hetkeksi näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Auringonkukanlasku
Hyvää loppusyksyä, Piparminttu

Kauden lopettelua

Lämpimät joskin sateiset kelit ovat jatkuneet, minkä huomaa puutarhalla. Kulkupolut ovat melkoisen mutaisia ja kumisaappaiden alla vain lotisee. Tänään näkyi taas sääennustus, jossa luvattiin viileneviä kelejä ensi viikonlopusta alkaen. Aletaan siis lähestyä kauden loppua.

Kiitos kasvukaudesta 2023

Kasvihuoneessa oli vielä aika virkeää viidakkoa, mutta kyllä siitä jo näki, että syyskuun loppu lähestyy. Tänään olikin aika kerätä loppusato kotiin kypsymään ja viedä kasvusto kompostiin. Kaksi kukkurallista kottikärryllistä siitä tuli.

Pihalta talteen kerättiin soijapavun soijapavut. Pienimmät olisivat vielä voineet olla, mutta sama oli kerätä kaikki. Kotilot olivatkin keränneet talteen soijapavun lehdet. Olipa muuten valtavat juuret soijapavulla! Suunnittelen vielä sitä, että siivoisin soijapavun penkin, ja laittaisin siihen jotain kukkasipuleita. Olisihan se kiva, kun siinä olisi keväällä jotain väriä heti kauden alkuun.

Kotilon suosikkiruokaa

Soijapavun huntu meni vielä hetkeksi kasvihuoneeseen kuivamaan ennen hyllylle viikkausta, mutta kesäkurpitsa saa vielä asustaa harsonsa alla. Siellä on yhä useampi kesäkurpitsa kasvamassa.

Kesäkurpitsa kesäkurpitsoi

Mietin, että jättäisin samettikukat kukkimaan niin kauaksi aikaa kuin jaksavat, mutta kuulemma kannattaa poistaa etteivät siemenillään täytä koko laatikkoa. Pitänee vähän lukea vielä.

Kotiin tuli kypsymään 7 suippopaprikaa ja yksi jalopenoa pienempi pikkupötkö, jota ei ehkä kannattaisi edes yrittää. Mutta kun se on söpö.

Paprikoissa on värikirjoa

Kesäkurpitsasta otettiin kanssa isoimmat kasvit mukaan.

Illallinen

Soijapapuja oli loppujen lopuksi aika paljon, kun pienimmätkin otti mukaan!

Pesua odottamassa

Tomaattiviidakosta löytyi melkoinen määrä raakileita. Pitäisi vielä käydä kokoelma läpi ja arvioida, millä tomaateilla on toivoa kypsyä syöntikuntoon.

Pussissa on värimalli valmiina

Kasvihuoneessa ollut tavaravarasto eli S-ryhmän kestokassi tuli sekin mukaan. Vain suosikkihanskat jäivät kasvihuoneen hyllylle viimeisiä käyttökertoja varten. Nyt on välineet putsattu, seuraavaksi ne muuttavat parvekkeelta kellariin seuraavaa kautta odottelemaan.

”Ovatko nämä kaikki uusia lelujani?”

Oli muuten tämänpäiväinen kauden 39. käynti kasvimaalla. Ensimmäinen kerta oli 17.5. Tuntuupa siitä olevan kauan.

Koe-erä

Koska puutarhakausi on kohta ohi ja tomaateissa on vielä raakileita, on pitänyt ottaa testattavaksi miten eri vaiheissa olevat tomaatit kypsyvät kotosalla. Nämä ovat olleet vaan irrallaan pöydän kulmalla, seuraavaksi kokeillaan pussiversiota.

Keltaisen eri sävyt

Kymmenen keinoa käsitellä katkera kurk

Muistatteko vielä tämän?

Kuukausien takainen kurk

Nykyisin se on vähän eri näköinen.

Kurk ja kaverit

Kasvihuonekurkun kaksi ensimmäistä kurkkua olivat ihan kivoja syötäviä. Kuoret vain pois ja viipaleeksi leivän päälle ja ruuan lisukkeeksi.

Mutta siitä se sitten lähti, katkeruus.

Kotiin on kannettu toinen toistaan kitkerän katkerampia kurkkuja, joita ei kyllä ns. söisi ennen kuin selkäänsä ottaa.

Internetin ihmemaaailmaa selaten kävi ilmi, että

  • Kurkuilla on geeni, joka tekee niistä katkeria
  • Jostain kurkkulajeista on jalostettu geeni pois
  • Level 0 puutarhamartta ei tajua miksi ne katkerat kurkut on jätetty tarjolle
  • Katkeruus voi johtua lannoituksesta tai voi olla johtumatta
  • Katkeruus voi johtua kastelun vähyydestä tai olla johtumatta
  • Kurkku pitäisi kastella kolmesti päivässä koska se on melkein kokonaan vettä
  • Telttasuosituksia otetaan vastaan, sillä jos homma jatkuu kurkun kasvatuksen merkeissä, pitää muuttaa kasvihuoneen viereen johonkin heinikon keskelle

Puutarha-asiantuntija Essin teoria on se, että kesä on ollut niin kuiva, että kastelu ei vaan yksinkertaisesti riitä. Viilenevä syksy saattaa vaikuttaa (tai olla vaikuttamatta).

No mitä sitten tehdä kurkulle, joka juottaa tällä tavoin viljelijälleen katkeraa kalkkia?

  • Syödä sellaisenaan ja irvistellä. Mielellään Rihannan S&M biisiä Forkin versiona kuunnellen.
  • Heittää biojätteeseen ja irvistellä. Siellä ei ole joka toinen päivä käyty vettä kantamassa tämän takia eli ei.
  • Leikata päädyt pois ja hinkata irtopaloja muutamia minuutteja siihen osaan kurkkua, mistä ne leikattiin. Tämä on kuulemma kurkun lypsämistä tai ”milking the cucumber”. Googlaa omalla vastuulla.
  • Säilöä ne jotenkin. Olikin kaikelta muulta säilömiseltä jäänyt purkkeja pari.

Okei ei niitä tapoja ollut vasta kuin neljä. Mutta kesää ei kun siis kurkkuja on vielä jäljellä ja lisää kasvaa koko ajan.

Fast forward ja kyllä kurkkuja on nyt kaksi lasipurkkia muhimassa. Kärsimätön vähän jo maistoi. Etikalle maistuivat. Aika hapokasta. Mutta ei ollenkaan katkeraa.

Katkera kurk hyggekynttilän valossa