When life gives you lemons, make lemonade, or margarita, ja kun Rekohaun puutarha mainostaa viimeisiä mansikan taimia, tee mansikkamaa.
Kuudesta mansikasta se lähti
Ja sitten kun kaikki oli hieman ad hoc (mansikkaidea oli hylätty jo aiemmin) niin penkki sai peiton harsosta. Korjataan tilannetta sitten myöhemmin kauppakäynnin jälkeen.
Yksivuotisen puolella alkaa sadonkorjuu lähestyä. Ehkä. Pitää lukea vielä jostain milloin avomaankurkku on kerättävissä.
Toiset ottavat juhannuksena rennosti, toiset ottavat mukaan kaverin, työkaluja, jääteetä ja kaksi mansikkakakun palaa ja lähtevät siistimään monivuotista viljelypalstaa.
Tadaa. Ruohon alta löytyi selkeästi aiempien vuosien penkkejä. Pari lavakaulustahan ruohikon seassa jo olikin. Pitää käydä joku kerta sovittelemassa mihin kohtaan lavat kuuluvat, nyt ne vain taiteltiin sivuun pois heinätöiden tieltä.
Snikt ja totuus paljastuiKaivaa kaivaa, kääntää kääntää, jaksaa jaksaa
Mitään yksivuotistahan tänne ei enää tänä kesänä tule, koska ihmisellä on rajansa ja yksivuotinen palsta tarvitsee myös huoltajansa. Eläkeläiset hoitakoot aarikaupalla kasveja.
Parsa kiinnostaisi (juurakot loppu kaikkialta), maa-artisokka olisi tosi jees (mutta onko sitä sitten kaikkien muidenkin palstoilla, haluavat tai eivät?) ja sitten ei oikein olekaan mitään valmista ideaa. Inkivääri (ei löydy)? Wasabi (ilmeisesti maailman krantuin kasvatettava)? Valkosipuli (istutetaan syksyllä)? Ei kun valkosipuli koska ruohon seasta nimittäin löytyi vihreitä härpäkkeitä, jotka kaveri diagnosoi valkosipuleiksi.
Valkosipuli?
Kirjastosta on haettu lukemiseksi uusintapainos teoksesta Suomalainen piha ja puutarha.
Toivottavasti se kertoo mitä tälle jättikarviaiselle pitäisi tehdä, antaa rehottaa vai jotenkin trimmata? Yhdessä kohdassa oli jopa (tyhjä) linnunpesä.
Karviaisia kaikille
Mutta kasvaa siinä jo ensimmäiset omat karviaiset sitten 90-luvun.
Vihreitä vai punaisia?
Kun ei nyt sitten mitään muuta tähän hätään selviä tekemään, niin aina voi tökätä maahan ainakin muutamia ruohosipulin taimia. Nyt on ainakin mahdotonta kuvitella, että nämä ovat kitkettäviä ruohoja.
Kasva pikkuiseni kasva
Toivottavasti kirja (tai internet) kertoo, miten vadelman alkuja voi siirtää, niitä nimittäin olisi siellä täällä parissakin kohtaa. Naapureilla on myös hienoja vadelmankasvatustelineitä. Ehkä pitää lähteä ostamaan lautaa ja nauloja ja alkaa askarrella itselle samanlaisia.
Kun olet saanut monimutkaisesti yksivuotisen palstasi suunnilleen valmiiksi kasvamaan, ja sitten saat meilin, että nyt kahden vuoden jonottamisen jälkeen olisi se monivuotinen palsta tarjolla, otatko vastaan vai kieltäydytkö ja menetkö suorinta tietä takaisin jonon perälle…
Ei pitänyt mennä perjantaina pellolle, mutta pitihän se lähteä katsomaan millainen pellonpala on tarjolla. Ei ole kuulemma ollut tänä vuonna viljelykäytössä.
Monivuotinen ruohikkoni
Toivottavasti yksivuotisen saa pitää, nyt olisi nimittäin ruohoa tarjolla katteeksi kun tätä tästä kulma kerrallaan hoidetaan valmiiksi.
Monivuotispellolla asui jo karviainen, vadelma, todennäköisesti mustaherukka, raparperi ja lipstikka ja ainakin yksi rotvallikivi.