Kauden lopettelua

Lämpimät joskin sateiset kelit ovat jatkuneet, minkä huomaa puutarhalla. Kulkupolut ovat melkoisen mutaisia ja kumisaappaiden alla vain lotisee. Tänään näkyi taas sääennustus, jossa luvattiin viileneviä kelejä ensi viikonlopusta alkaen. Aletaan siis lähestyä kauden loppua.

Kiitos kasvukaudesta 2023

Kasvihuoneessa oli vielä aika virkeää viidakkoa, mutta kyllä siitä jo näki, että syyskuun loppu lähestyy. Tänään olikin aika kerätä loppusato kotiin kypsymään ja viedä kasvusto kompostiin. Kaksi kukkurallista kottikärryllistä siitä tuli.

Pihalta talteen kerättiin soijapavun soijapavut. Pienimmät olisivat vielä voineet olla, mutta sama oli kerätä kaikki. Kotilot olivatkin keränneet talteen soijapavun lehdet. Olipa muuten valtavat juuret soijapavulla! Suunnittelen vielä sitä, että siivoisin soijapavun penkin, ja laittaisin siihen jotain kukkasipuleita. Olisihan se kiva, kun siinä olisi keväällä jotain väriä heti kauden alkuun.

Kotilon suosikkiruokaa

Soijapavun huntu meni vielä hetkeksi kasvihuoneeseen kuivamaan ennen hyllylle viikkausta, mutta kesäkurpitsa saa vielä asustaa harsonsa alla. Siellä on yhä useampi kesäkurpitsa kasvamassa.

Kesäkurpitsa kesäkurpitsoi

Mietin, että jättäisin samettikukat kukkimaan niin kauaksi aikaa kuin jaksavat, mutta kuulemma kannattaa poistaa etteivät siemenillään täytä koko laatikkoa. Pitänee vähän lukea vielä.

Kotiin tuli kypsymään 7 suippopaprikaa ja yksi jalopenoa pienempi pikkupötkö, jota ei ehkä kannattaisi edes yrittää. Mutta kun se on söpö.

Paprikoissa on värikirjoa

Kesäkurpitsasta otettiin kanssa isoimmat kasvit mukaan.

Illallinen

Soijapapuja oli loppujen lopuksi aika paljon, kun pienimmätkin otti mukaan!

Pesua odottamassa

Tomaattiviidakosta löytyi melkoinen määrä raakileita. Pitäisi vielä käydä kokoelma läpi ja arvioida, millä tomaateilla on toivoa kypsyä syöntikuntoon.

Pussissa on värimalli valmiina

Kasvihuoneessa ollut tavaravarasto eli S-ryhmän kestokassi tuli sekin mukaan. Vain suosikkihanskat jäivät kasvihuoneen hyllylle viimeisiä käyttökertoja varten. Nyt on välineet putsattu, seuraavaksi ne muuttavat parvekkeelta kellariin seuraavaa kautta odottelemaan.

”Ovatko nämä kaikki uusia lelujani?”

Oli muuten tämänpäiväinen kauden 39. käynti kasvimaalla. Ensimmäinen kerta oli 17.5. Tuntuupa siitä olevan kauan.

Kymmenen keinoa käsitellä katkera kurk

Muistatteko vielä tämän?

Kuukausien takainen kurk

Nykyisin se on vähän eri näköinen.

Kurk ja kaverit

Kasvihuonekurkun kaksi ensimmäistä kurkkua olivat ihan kivoja syötäviä. Kuoret vain pois ja viipaleeksi leivän päälle ja ruuan lisukkeeksi.

Mutta siitä se sitten lähti, katkeruus.

Kotiin on kannettu toinen toistaan kitkerän katkerampia kurkkuja, joita ei kyllä ns. söisi ennen kuin selkäänsä ottaa.

Internetin ihmemaaailmaa selaten kävi ilmi, että

  • Kurkuilla on geeni, joka tekee niistä katkeria
  • Jostain kurkkulajeista on jalostettu geeni pois
  • Level 0 puutarhamartta ei tajua miksi ne katkerat kurkut on jätetty tarjolle
  • Katkeruus voi johtua lannoituksesta tai voi olla johtumatta
  • Katkeruus voi johtua kastelun vähyydestä tai olla johtumatta
  • Kurkku pitäisi kastella kolmesti päivässä koska se on melkein kokonaan vettä
  • Telttasuosituksia otetaan vastaan, sillä jos homma jatkuu kurkun kasvatuksen merkeissä, pitää muuttaa kasvihuoneen viereen johonkin heinikon keskelle

Puutarha-asiantuntija Essin teoria on se, että kesä on ollut niin kuiva, että kastelu ei vaan yksinkertaisesti riitä. Viilenevä syksy saattaa vaikuttaa (tai olla vaikuttamatta).

No mitä sitten tehdä kurkulle, joka juottaa tällä tavoin viljelijälleen katkeraa kalkkia?

  • Syödä sellaisenaan ja irvistellä. Mielellään Rihannan S&M biisiä Forkin versiona kuunnellen.
  • Heittää biojätteeseen ja irvistellä. Siellä ei ole joka toinen päivä käyty vettä kantamassa tämän takia eli ei.
  • Leikata päädyt pois ja hinkata irtopaloja muutamia minuutteja siihen osaan kurkkua, mistä ne leikattiin. Tämä on kuulemma kurkun lypsämistä tai ”milking the cucumber”. Googlaa omalla vastuulla.
  • Säilöä ne jotenkin. Olikin kaikelta muulta säilömiseltä jäänyt purkkeja pari.

Okei ei niitä tapoja ollut vasta kuin neljä. Mutta kesää ei kun siis kurkkuja on vielä jäljellä ja lisää kasvaa koko ajan.

Fast forward ja kyllä kurkkuja on nyt kaksi lasipurkkia muhimassa. Kärsimätön vähän jo maistoi. Etikalle maistuivat. Aika hapokasta. Mutta ei ollenkaan katkeraa.

Katkera kurk hyggekynttilän valossa

Ratikalla ryytimaalta

Kaikkea muutakin blogattavaa olisi, mutta otetaan nyt se olennaisin.

Samaa väriä

Vesimeloni tuli kotiin!

Vesimelonin valvominen kasvimaalla päättyi, kun varressa oleva tendril muuttui ruskeaksi. Mikä lieneekään suomeksi, olkoon vaikka lonkero. Viimeisimmällä löytämälläni YouTube-videolla joku vesimelonin kasvattaja vannoi sen nimeen, että kun lonkero on ruskea, meloni on kypsä.

Tendril on tuo pieni syheröinen, joka lepää kuvassa vasemmalla melonin päällä

Jo aiemmin meloni alkoi kopista eri tavalla ja ground spot muuttui kellertäväksi. Kokoa se ei ole hetkeen kasvanut ja painoakin oli kiitettävästi.

Reilu nelikiloinen

Huoli oli kypsyyden lisäksi siitä, koostuuko meloni pelkästä kuoresta vai olisiko siinä jotain syötävääkin.

Pelko pois.

Täydellinen meloni

En tiedä kuinka paljon melonin kasvatuksessa oli vasta-alkajan tai moukan tuuria, mutta kun on käynyt kolme kuukautta kahden-kolmen päivän välein kastelemassa, järjestämässä köynnöksiä ja tarkastamassa, että melonilla on mukava olla alustallaan, voi olla vain onnellinen siitä miten se maistuu kovin perin maukkaalta.

Viikatteelle töitä

Vesipumppu sanoi taas sopimuksen irti, mutta kohtahan sitä vettä taas taivaalta pitäisi tulla. Vielä oli hyvät heinäpoudat, joten ei muuta kuin niittämään.

Vesiongelmien ja kasvien kastelun ja hoidon vietyä kaiken ajan puutarhalla ehti villimpi luonto kasvaa aika reippaasti korkeutta. En olekaan ennen kohdannut itseni mittaisia heiniä.

Vaihe yksi oli löytää viikate. Sellainen oli työkaluvajan nurkassa.

Vaihe kaksi oli todeta, että tylsä mikä tylsä.

Vaihe kolme oli katsoa YouTubesta, miten viikate terotetaan. Löytyi video, jossa ehkä noin 80-vuotias herra näytti sen ensin todella paljon hidastettuna ja sen jälkeen norminopeudellaan. Pro terottaja.

Vaihe neljä oli ostaa viikatehiomakivi, josta ei ole aavistustakaan onko se eri asia kuin viikateliippa, molempia kun viime aikojen suosikkikaupastani Puuilosta löytyy.

Vaihe viisi oli terottaa viikate, samalla kun ajatteli että olisipas kiva jos olisi oppinut homman 25 vuotta aiemmin äidiltä ja isovanhemmilta. Mutta kun en saanut koskeakaan koko vempaimeen etten lyö sillä itseäni. Tänäänkin samasta varoiteltiin. Vastahan täytän huomenna 45.

Vaihe kuusi oli testata terävyyttä (heinään, ei esim. sääriluuhun), terottaa lisää, testata, terottaa lisää.

Ja sitten alkoi heinää kaatua. Jos joskus olen katunut sitä, että en ottanut ennen-kuvaa, se oli tässä hetkessä.

Nyt ollaan teräviä
Työkaluvajalle pääsee taas ilman heinien muodostaman tunnelin läpi kulkua

Mutta miten ihmeessä kukkinutta heinää ja ohdakkeita sisältävä viherkasa kompostoidaan oikein? Olisiko siitäkin YouTube-video?

Mitä tehdä kaatosateella puutarhassa

No ainakin kastua likomäräksi mennessään sinne. Ulkokasvatusten kastelu hoitui ihan itsestään, joten oli aikaa puunata kasvihuoneen kasvatuksia.

Esimerkiksi trimmata tomaateista varkaita ja poistaa vielä lisää alempia lehtiä. Nyt ollaan aika hyvässä mallissa.

Säilytysrasia hautautui lehtien sekaan

Vesimelonin tyttökukkiakin oli auennut joten niitä pääsi pölyttämään.

Saadaankohan tästä meloni?

Sateen loputtua ehti myös toteamaan, että uusi polvi retiisejä (ja rikkaruohoja) oli itänyt, ja laittamaan uusia tomaatin lehtiä viljelylaatikkoon. Kaveri sanoi, että niiden hajun pitäisi karkottaa tuholaisia. Oli niin tai näin, sinne niitä olen laitellut ensimmäisestä poistetusta varkaasta lähtien.

Kas näin torjumme tuholaisia tomaatilla ja samettikukalla

Oma monttu paras monttu

Huhtikuussa ensimmäisellä puutarhavisiitillä olin tutustua kasvualustaan lähemmin, sillä kävellessäni heinäisen kummun yli se olikin muuta maaperää pehmeämpää, jalka upposi ja olin ns. tuuskahtaa turvalleni. Jotain siinä ehkä oli kasvanut joskus tai sitten ei.

Uteliaisuuttani tein kummulle kesäkuun alussa pienen koekaivannon.

Hmm, hyvää multaa

Siitä sekin ajatus sitten lähti ja ei kun lukemaan siitä, miten perustat kasvimaan ruohikolle. Aiheesta olivat kirjoittaneet muun muassa Martat, Kotiliesi ja Biolan.

Ensin houkutteli perustaa siihen kohopenkki, sellainen missä mullan alla olisi ollut risuja ja ruohotupsuja, koska enpä ole sellaistakaan koskaan kohdannut. Päädyin kuitenkin perinteisempään versioon.

Kaivaakaivaa

Se kuinka syvältä piti kaivaa, vaihteli 20 sentistä ”kahteen lapion syvyyteen” ja itse menin ehkä lähemmäs tuota jälkimmäistä. Monttu syntyi lapiolla, multa käytiin läpi talikolla, haravalla, lapiolla uudestaan, pienellä viljelylaatikkoon tarkoitetulla haralla, talikolla ja haravalla ja haralla. Toisto oli opintojen äiti. Eli varmasti sinne jäi joku juurenpätkä ja viereiset heinät ainakin tulevat kylään.

Tässä käydään jo multaa läpi tiheällä kammalla (tähän malliin siis https://www.youtube.com/watch?v=bYge6ehH9fo)

Laidasta laitaan vaihtelevia olivat myös ohjeet ja mielipiteet siitä, pitäisikö tulevaan penkkiin laittaa kangasta tai vastaavaa pohjalle monivuotisia rikkaruohoja torjumaan. Tämän kanssa rikkaruohojen torjunta hoidetaan kitkemällä sitten kun ovat esiin nousseet. Mutta on siinä sentään reunus tukemassa. (En tiedä onko se myrkytön. Sellainenkin olisi kuulemma pitänyt tarkistaa.)

Valmista tuli, melkein saatiin se tavoiteltu pyöreä muoto

Kylvin penkkiin kesäkuun puolivälissä herneitä (sokeriherne Norli) ja soijapapua (Summer Shell) koska herneet ovat herkullisia ja kyllähän sitä ihmisen pitää kokeilla saisiko kasvatettua omat edamamet.

Viikossa penkkiin olikin kasvanut alkuja, jotka järjestelmällisyydestään päätellen eivät ole rikkaruohoja. (On siellä siis jo niitäkin.) Ovat tiheässä, kun usko itämiseen oli itsellä noin 5,6%. Pitää sitten harventaa.

Näyttää herneeltä

Papupuolella ei vielä näy ihmeempää liikettä yhtä vihreää objektia lukuunottamatta. Mutta kun ei ole ikinä nähnyt papua kasvuvaiheessa, niin tiedä sitten. Siirtolapuutarhailevan kaverinkaan pavut eivät ole suostuneet itämään (Lavakaulusviljely-ryhmän mukaan tämä on ollut ongelma siellä täällä Suomessa tänä kesänä) niin ei sieltäkään tullut vahvistusta. No, katsellaan.

Papu?

Kasvimaalla kuoleekin

Koska heinikosta tuli kaivettua esiin kulahtanut metallilaatikko, piti siihenkin saada jotain kasvamaan. Oppimateriaalini kertovat, että metallinen viljelylaatikko kuumenee ja sitä pitäisi kastella enemmän. Tiedä nyt sitten tästä, puuta siinä oli ollut kanssa ja jonkinlainen suojakangas. No, kaivoin heinät pois ja siivosin mullan ja rehasin repussa lisää hiekkaisempaa multaa siihen päälle, sillä REKO-haussa oli ollut myös laventelin taimia. Mutta 2/3 taimea näyttää nyt siltä, että siirtyvät manalan (teemaan sopien, oltiin pari päivää hevifestareilla) maille. Olin kyllä myös lukenut artikkelin siitä, että laventeli ei ole helppo kaveri, joten ei ihmetytä yhtään. Nämä eivät saaneet harsoa suojakseen, mutta ei niillä sellaista siellä Välimeren maissakaan ole. Mutta katsotaan, katsotaan.

Daaaaamn

Toisaalla kasvaa hyvin.

Kylvönauhan piti hoitaa kylvövälit, mutta kauhean tiheässä kasvavalta vaikuttavat nämä retiisit

Tänään oli ensimmäistä kertaa myös rikkaruohoja kasvustossa, tähän asti ei ole tarvinnut niitä kitkeä muutamaa hajakappaletta lukuunottamatta. Selkeästi sopiva lämpötila.

Kasvihuoneessakin voitiin hyvin. Tomaateista piti poistaa ensimmäiset varkaat, paprikan varren alaosan lehdistä piti kysyä kokeneemmalta kollegalta. Ei ole kuulemma itse poistanut vaan antanut kasvaa, joten olkoot siellä.

Kasvihuonelaatikkoviljelmä

Muutakin oksien järjestämistä piti tehdä, vesimeloni suunnitteli tomaattiin kasvamista ja paprika oli edelleen kovin vino (kun ei sitä joku osannut suoraan istuttaa). Kurkku sietää edelleen tomaatteja, vaikka kuulemma eivät ole hyviä kumppaneita. Ja olisi siinä edelleen tyhjä kolo jollekin kasville.

Nyt oli myös aika muuttaa hallaharsotus auringonvarjoksi. Tästä kävin keskustelua ex-kollegan kanssa, jolla on siirtolapuutarhamökki. Tekisi nyt siitäkin blogin, sitä olisi kiva lukea. Vinkvink. Nyt aletaan olla siinä vaiheessa kautta, missä tiukka harsotus saattaa aiheuttaa pienten kasvinalkujen paahtumisen helteessä. (Samaa ongelmaa myös puutarhurinalulla itsellään.) Kesäkurpitsakin alkaa harkita kukkiensa avaamista. No, jos tuholaiset syövät kasvatit niin niin siinä sitten käy. Ja kirpoilta ei kuulemma pysty suojautumaan vaikka kuinka harsottaisi. Joten ei muuta kuin auringonvarjoa tekemään.

Äh, taakse jäi repsottavaa harsoa

Jännitystä ilmassa.