Tomaatista tomatilloon

Viime vuonna kasvattelin tomaatteja Piparmintun kasvihuoneessa. Tänä vuonna kasvattelen tomatilloa parvekkeella.

Tomatillo on ristipölytteinen, joten kasveja tarvitaan ainakin kaksi, jos haluaa yhtään tomatilloa. Siemenpussissa sanottiin, että itämisprosentti olisi noin 60, eli kylvin 6 siementä, jotta saisin edes ne kaksi kasvia.

Hyvin valitut 6 siementä, koska kaikki itivät.

Pari jäi heti alussa jälkeen (onneksi), joten neljä jatkoi pituuden kasvamista.

Fast forward melkein kaksi kuukautta ja parvekkeella on neljän tomatillon muodostama pensaikko. (Pyyhkeen alla on viluinen vesimeloni.)

Kukkia on ollut ja niitä on ahkerasti ristiin rastiin pölytelty topsypuikolla ja sitten sormella (kun näin joku tomatillon kasvattaja internetissä neuvoi).

Ehkä on onnistuttu?

*Tuleekohan tästä ensimmäinen itse kasvatettu tomatillon hedelmä?*

It’s a wrap

Piparminttukausi -23 on ohi. Puutarhan pumppu ja muut välineet laitettiin talviteloille jo viime viikolla, tällä viikolla odotin vielä ehtisivätkö kaksi viimeistä kesäkurpitsaa kasvaa valmiiksi ennen kylmiä kelejä. Ja ehtiväthän ne. Pieniä ovat, mutta kyllä ne uunivuokaan sopivat.

Puutarhakalenterista laskin, että 41 kertaa kävin tällä kasvukaudella ratikalla ryytimaalla. Tai no tunnustettakoon että aika paljon ajoin sinne myös pyörällä.

Pitää vielä tehdä yhteenveto siitä, kuinka paljon satoa tuli ja pohtia mitä oppia sai ensi vuodelle.

Mutta nyt hetkeksi näihin kuviin, näihin tunnelmiin.

Kymmenen keinoa käsitellä katkera kurk

Muistatteko vielä tämän?

Nykyisin se on vähän eri näköinen.

Kasvihuonekurkun kaksi ensimmäistä kurkkua olivat ihan kivoja syötäviä. Kuoret vain pois ja viipaleeksi leivän päälle ja ruuan lisukkeeksi.

Mutta siitä se sitten lähti, katkeruus.

Kotiin on kannettu toinen toistaan kitkerän katkerampia kurkkuja, joita ei kyllä ns. söisi ennen kuin selkäänsä ottaa.

Internetin ihmemaaailmaa selaten kävi ilmi, että

Kurkuilla on geeni, joka tekee niistä katkeria
Jostain kurkkulajeista on jalostettu geeni pois
Level 0 puutarhamartta ei tajua miksi ne katkerat kurkut on jätetty tarjolle
Katkeruus voi johtua lannoituksesta tai voi olla johtumatta
Katkeruus voi johtua kastelun vähyydestä tai olla johtumatta
Kurkku pitäisi kastella kolmesti päivässä koska se on melkein kokonaan vettä
Telttasuosituksia otetaan vastaan, sillä jos homma jatkuu kurkun kasvatuksen merkeissä, pitää muuttaa kasvihuoneen viereen johonkin heinikon keskelle

Puutarha-asiantuntija Essin teoria on se, että kesä on ollut niin kuiva, että kastelu ei vaan yksinkertaisesti riitä. Viilenevä syksy saattaa vaikuttaa (tai olla vaikuttamatta).

No mitä sitten tehdä kurkulle, joka juottaa tällä tavoin viljelijälleen katkeraa kalkkia?

Syödä sellaisenaan ja irvistellä. Mielellään Rihannan S&M biisiä Forkin versiona kuunnellen.
Heittää biojätteeseen ja irvistellä. Siellä ei ole joka toinen päivä käyty vettä kantamassa tämän takia eli ei.
Leikata päädyt pois ja hinkata irtopaloja muutamia minuutteja siihen osaan kurkkua, mistä ne leikattiin. Tämä on kuulemma kurkun lypsämistä tai ”milking the cucumber”. Googlaa omalla vastuulla.
Säilöä ne jotenkin. Olikin kaikelta muulta säilömiseltä jäänyt purkkeja pari.

Okei ei niitä tapoja ollut vasta kuin neljä. Mutta kesää ei kun siis kurkkuja on vielä jäljellä ja lisää kasvaa koko ajan.

Fast forward ja kyllä kurkkuja on nyt kaksi lasipurkkia muhimassa. Kärsimätön vähän jo maistoi. Etikalle maistuivat. Aika hapokasta. Mutta ei ollenkaan katkeraa.

Maksamaton kehu

Nyt on pakko sanoa. Toukokuussa kun puutarhurointia aloitettiin, piti löytää jostain puutarhahanskat. Äiti antoi alkajaisiksi yhdet saamansa ilmaishanskat, puutarhatyökalujen tilaukseen sujahtivat toiset, ja kolmannet hankittiin Prisman kesäpihalta.

Ilmaishanskat olivat liian isot, puutarhatyökalujen hanskat liian pienet, mutta Prisman kesäpihan hanskat juuri oikean kokoiset. Muutenkin kaikin puolin miellyttävät hanskat. Istuvat napakasti mutta eivät purista, sormet ovat oikean mittaiset, helppo pukea ja ottaa pois vaikka kädet olisivat hiestä kosteat tai hanskat vedestä märät. Olisinpa ostanut parit varastoon.

Auringonkukka, joka ei ollutkaan auringonkukka

Bongasinpa tässä päivänä eräänä puutarhan portinpielestä jonkun tavallista heinää reteämmän kasvuston.

*Zoomataanpas isoa kuvaa hieman pikselimössön suuntaan*

Nämä kasvintunnistustaidot kun eivät vielä ole kovin kummoiset niin tunnistin sen lajiksi ”Joku Kasvi” ja annoin kasvaa.

Kotvasta myöhemmin Joku Kasvi oli alkanut kellertää ja kasvanut sen verran paljon, että aloin epäillä kyseessä olevan auringonkukan. Pellolle oli kylvetty alkukesästä auringonkukan siemeniä, ja vaikka linnut söivät enimmän osan, niin kerrankos sitä yksi linnulta olisi sinne heinikkoonkin pudonnut.

Sitten Joku Auringonkukka avasi ensimmäisen kukan, ja ei se kyllä näyttänyt yhtään auringonkukalta. Internet jälleen kertoi, että auringonkukkia on erilaisia.

Vaikka kukkia aukesi useampiakin, niin ei se varsinaisesti auttanut.

Onneksi löytyi fiksu martta, jonka puhelimessa oli kasvintunnistusappis. Joku Kasvi > Joku Auringonkukka oli appiksen mukaan isohirvenjuuri.

Kaikkea sitä oppii!

Jälkiviisautta

Olisihan sitä voinut vähän vähemmänkin siihen kasvihuoneen laatikkoon istuttaa.

*Niin että mitäs kaikkea näistä sai trimmailla*

Viikatteelle töitä

Vesipumppu sanoi taas sopimuksen irti, mutta kohtahan sitä vettä taas taivaalta pitäisi tulla. Vielä oli hyvät heinäpoudat, joten ei muuta kuin niittämään.

Vesiongelmien ja kasvien kastelun ja hoidon vietyä kaiken ajan puutarhalla ehti villimpi luonto kasvaa aika reippaasti korkeutta. En olekaan ennen kohdannut itseni mittaisia heiniä.

Vaihe yksi oli löytää viikate. Sellainen oli työkaluvajan nurkassa.

Vaihe kaksi oli todeta, että tylsä mikä tylsä.

Vaihe kolme oli katsoa YouTubesta, miten viikate terotetaan. Löytyi video, jossa ehkä noin 80-vuotias herra näytti sen ensin todella paljon hidastettuna ja sen jälkeen norminopeudellaan. Pro terottaja.

Vaihe neljä oli ostaa viikatehiomakivi, josta ei ole aavistustakaan onko se eri asia kuin viikateliippa, molempia kun viime aikojen suosikkikaupastani Puuilosta löytyy.

Vaihe viisi oli terottaa viikate, samalla kun ajatteli että olisipas kiva jos olisi oppinut homman 25 vuotta aiemmin äidiltä ja isovanhemmilta. Mutta kun en saanut koskeakaan koko vempaimeen etten lyö sillä itseäni. Tänäänkin samasta varoiteltiin. Vastahan täytän huomenna 45.

Vaihe kuusi oli testata terävyyttä (heinään, ei esim. sääriluuhun), terottaa lisää, testata, terottaa lisää.

Ja sitten alkoi heinää kaatua. Jos joskus olen katunut sitä, että en ottanut ennen-kuvaa, se oli tässä hetkessä.

*Työkaluvajalle pääsee taas ilman heinien muodostaman tunnelin läpi kulkua*

Mutta miten ihmeessä kukkinutta heinää ja ohdakkeita sisältävä viherkasa kompostoidaan oikein? Olisiko siitäkin YouTube-video?

Meloniopinnoissa

Koska ihan kuin vasta-alkajan kasveissa kuten retiiseissä, tillissä ja porkkanassa ei olisi ollut tarpeeksi haastetta, saimme Piparmintun kauden alussa paprikan ja vesimelonin taimet.

*Edessä meloni, takana paprika*. Kuva otettu 4.6.

Pikakelaus 27.6. ja kasvihuoneessa on viihdytty.

*On siellä se paprikakin, vesimelonin takana edelleen*

Mutta mitäs sille sitten pitäisi tehdä? Saa kuulemma kasvaa maata pitkin. Vähän yritän hallinnoida kasvua niin, ettei valloiteta koko kasvihuoneen käytävää.

Google oli ystävämme, ja kertoi että melonissa on kahdenlaisia kukkia ja molempia tarvitaan, jos haluaa melonin. YouTube kertoi sitten, kumpi on hede- ja kumpi on emikukka.

Ei ollut kuin yhtä mallia tarjolla vielä. Tarkkailu jatkukoon.

Hernettä versoo

Herneitä kylväessäni pohdiskelin, että melkoiset välit on annettu siemenille ja riveille. Kun halusin kaikki liotetut kylvää, ripottelin siemenet tiheämmin ja mietin että ei ne kaikki kuitenkaan idä. No, ehkä ei, mutta osittain näyttää tiiviimmän puoleiselta pussinkyljen numeroihin verrattuna. Voisikohan herneen alkuja siirtää…

Oman elämänsä pumppuhuoltaja

Vesi on oleellista puutarhatöissä. Piparminttuun sitä saadaan nousemaan polttomoottoripumpulla.

Ennen kuin päästiin viljelemään, pumppu piti saada paikalleen. Sen jälkeen piti löytää kadonnut liitin tai pari, ostaa uusi liitin, uittaa yksi puutarhaneuvoja ojassa, sahata vesiputkesta irti vanha kiristyslenkki, ostaa uusi kiristyslenkki, hankkia joku teippi tms sinne putkeen ja letkuun ja tuoda bensaa paikalle. Jotain sellaista. Liikaa asioita, jotka eivät ole tietokoneita.

Pumppu on kuitenkin ihan yhtä omalaatuinen käyttää kuin asentaa. Vivut ja ikonit on opiskeltu käyttöohjeesta. Kaasu ja ryyppy ja molempien oikea kohta käynnistäessä ja käyttäessä on haettu kokeilemalla. Bensan oikea määrä ja siemenveden korkeus on selvitetty kyselemällä. Irtoava vesiletku on opittu kiinnittämään ja kiristämään. Tutuksi ovat tulleet kaikenlaiset työkalut. Väliin toimii, väliin ei.

Mekaniikkakoulu puutarhamalliin.

Mitähän sitä pitäisi vielä oppia?