Kaikkea muutakin blogattavaa olisi, mutta otetaan nyt se olennaisin.
Samaa väriä
Vesimeloni tuli kotiin!
Vesimelonin valvominen kasvimaalla päättyi, kun varressa oleva tendril muuttui ruskeaksi. Mikä lieneekään suomeksi, olkoon vaikka lonkero. Viimeisimmällä löytämälläni YouTube-videolla joku vesimelonin kasvattaja vannoi sen nimeen, että kun lonkero on ruskea, meloni on kypsä.
Tendril on tuo pieni syheröinen, joka lepää kuvassa vasemmalla melonin päällä
Jo aiemmin meloni alkoi kopista eri tavalla ja ground spot muuttui kellertäväksi. Kokoa se ei ole hetkeen kasvanut ja painoakin oli kiitettävästi.
Reilu nelikiloinen
Huoli oli kypsyyden lisäksi siitä, koostuuko meloni pelkästä kuoresta vai olisiko siinä jotain syötävääkin.
Pelko pois.
Täydellinen meloni
En tiedä kuinka paljon melonin kasvatuksessa oli vasta-alkajan tai moukan tuuria, mutta kun on käynyt kolme kuukautta kahden-kolmen päivän välein kastelemassa, järjestämässä köynnöksiä ja tarkastamassa, että melonilla on mukava olla alustallaan, voi olla vain onnellinen siitä miten se maistuu kovin perin maukkaalta.
Vesipumppu sanoi taas sopimuksen irti, mutta kohtahan sitä vettä taas taivaalta pitäisi tulla. Vielä oli hyvät heinäpoudat, joten ei muuta kuin niittämään.
Vesiongelmien ja kasvien kastelun ja hoidon vietyä kaiken ajan puutarhalla ehti villimpi luonto kasvaa aika reippaasti korkeutta. En olekaan ennen kohdannut itseni mittaisia heiniä.
Vaihe yksi oli löytää viikate. Sellainen oli työkaluvajan nurkassa.
Vaihe kaksi oli todeta, että tylsä mikä tylsä.
Vaihe kolme oli katsoa YouTubesta, miten viikate terotetaan. Löytyi video, jossa ehkä noin 80-vuotias herra näytti sen ensin todella paljon hidastettuna ja sen jälkeen norminopeudellaan. Pro terottaja.
Vaihe neljä oli ostaa viikatehiomakivi, josta ei ole aavistustakaan onko se eri asia kuin viikateliippa, molempia kun viime aikojen suosikkikaupastani Puuilosta löytyy.
Vaihe viisi oli terottaa viikate, samalla kun ajatteli että olisipas kiva jos olisi oppinut homman 25 vuotta aiemmin äidiltä ja isovanhemmilta. Mutta kun en saanut koskeakaan koko vempaimeen etten lyö sillä itseäni. Tänäänkin samasta varoiteltiin. Vastahan täytän huomenna 45.
Vaihe kuusi oli testata terävyyttä (heinään, ei esim. sääriluuhun), terottaa lisää, testata, terottaa lisää.
Ja sitten alkoi heinää kaatua. Jos joskus olen katunut sitä, että en ottanut ennen-kuvaa, se oli tässä hetkessä.
Nyt ollaan teräviäTyökaluvajalle pääsee taas ilman heinien muodostaman tunnelin läpi kulkua
Mutta miten ihmeessä kukkinutta heinää ja ohdakkeita sisältävä viherkasa kompostoidaan oikein? Olisiko siitäkin YouTube-video?
No ainakin kastua likomäräksi mennessään sinne. Ulkokasvatusten kastelu hoitui ihan itsestään, joten oli aikaa puunata kasvihuoneen kasvatuksia.
Esimerkiksi trimmata tomaateista varkaita ja poistaa vielä lisää alempia lehtiä. Nyt ollaan aika hyvässä mallissa.
Säilytysrasia hautautui lehtien sekaan
Vesimelonin tyttökukkiakin oli auennut joten niitä pääsi pölyttämään.
Saadaankohan tästä meloni?
Sateen loputtua ehti myös toteamaan, että uusi polvi retiisejä (ja rikkaruohoja) oli itänyt, ja laittamaan uusia tomaatin lehtiä viljelylaatikkoon. Kaveri sanoi, että niiden hajun pitäisi karkottaa tuholaisia. Oli niin tai näin, sinne niitä olen laitellut ensimmäisestä poistetusta varkaasta lähtien.
Kas näin torjumme tuholaisia tomaatilla ja samettikukalla
Silmiäni räpäytin ja retiisejä valmistui laatikon mitalta. Ovat aika polttelevia. Satokausikalenterin artikkeli sanoo, että kuivassa kasvanut retiisi maistuu liian tuliselta. Kotona väitelläänkin nyt siitä, ovatko nämä liian tulisia vai eivät. Kylvönauhasta kasvaneita, lajike Saxa 2. Nyt tilalle menivät Cherry Bellen siemenet.
Huhtikuussa ensimmäisellä puutarhavisiitillä olin tutustua kasvualustaan lähemmin, sillä kävellessäni heinäisen kummun yli se olikin muuta maaperää pehmeämpää, jalka upposi ja olin ns. tuuskahtaa turvalleni. Jotain siinä ehkä oli kasvanut joskus tai sitten ei.
Uteliaisuuttani tein kummulle kesäkuun alussa pienen koekaivannon.
Hmm, hyvää multaa
Siitä sekin ajatus sitten lähti ja ei kun lukemaan siitä, miten perustat kasvimaan ruohikolle. Aiheesta olivat kirjoittaneet muun muassa Martat, Kotiliesi ja Biolan.
Ensin houkutteli perustaa siihen kohopenkki, sellainen missä mullan alla olisi ollut risuja ja ruohotupsuja, koska enpä ole sellaistakaan koskaan kohdannut. Päädyin kuitenkin perinteisempään versioon.
Kaivaakaivaa
Se kuinka syvältä piti kaivaa, vaihteli 20 sentistä ”kahteen lapion syvyyteen” ja itse menin ehkä lähemmäs tuota jälkimmäistä. Monttu syntyi lapiolla, multa käytiin läpi talikolla, haravalla, lapiolla uudestaan, pienellä viljelylaatikkoon tarkoitetulla haralla, talikolla ja haravalla ja haralla. Toisto oli opintojen äiti. Eli varmasti sinne jäi joku juurenpätkä ja viereiset heinät ainakin tulevat kylään.
Laidasta laitaan vaihtelevia olivat myös ohjeet ja mielipiteet siitä, pitäisikö tulevaan penkkiin laittaa kangasta tai vastaavaa pohjalle monivuotisia rikkaruohoja torjumaan. Tämän kanssa rikkaruohojen torjunta hoidetaan kitkemällä sitten kun ovat esiin nousseet. Mutta on siinä sentään reunus tukemassa. (En tiedä onko se myrkytön. Sellainenkin olisi kuulemma pitänyt tarkistaa.)
Valmista tuli, melkein saatiin se tavoiteltu pyöreä muoto
Kylvin penkkiin kesäkuun puolivälissä herneitä (sokeriherne Norli) ja soijapapua (Summer Shell) koska herneet ovat herkullisia ja kyllähän sitä ihmisen pitää kokeilla saisiko kasvatettua omat edamamet.
Viikossa penkkiin olikin kasvanut alkuja, jotka järjestelmällisyydestään päätellen eivät ole rikkaruohoja. (On siellä siis jo niitäkin.) Ovat tiheässä, kun usko itämiseen oli itsellä noin 5,6%. Pitää sitten harventaa.
Näyttää herneeltä
Papupuolella ei vielä näy ihmeempää liikettä yhtä vihreää objektia lukuunottamatta. Mutta kun ei ole ikinä nähnyt papua kasvuvaiheessa, niin tiedä sitten. Siirtolapuutarhailevan kaverinkaan pavut eivät ole suostuneet itämään (Lavakaulusviljely-ryhmän mukaan tämä on ollut ongelma siellä täällä Suomessa tänä kesänä) niin ei sieltäkään tullut vahvistusta. No, katsellaan.
Koska heinikosta tuli kaivettua esiin kulahtanut metallilaatikko, piti siihenkin saada jotain kasvamaan. Oppimateriaalini kertovat, että metallinen viljelylaatikko kuumenee ja sitä pitäisi kastella enemmän. Tiedä nyt sitten tästä, puuta siinä oli ollut kanssa ja jonkinlainen suojakangas. No, kaivoin heinät pois ja siivosin mullan ja rehasin repussa lisää hiekkaisempaa multaa siihen päälle, sillä REKO-haussa oli ollut myös laventelin taimia. Mutta 2/3 taimea näyttää nyt siltä, että siirtyvät manalan (teemaan sopien, oltiin pari päivää hevifestareilla) maille. Olin kyllä myös lukenut artikkelin siitä, että laventeli ei ole helppo kaveri, joten ei ihmetytä yhtään. Nämä eivät saaneet harsoa suojakseen, mutta ei niillä sellaista siellä Välimeren maissakaan ole. Mutta katsotaan, katsotaan.
Daaaaamn
Toisaalla kasvaa hyvin.
Kylvönauhan piti hoitaa kylvövälit, mutta kauhean tiheässä kasvavalta vaikuttavat nämä retiisit
Tänään oli ensimmäistä kertaa myös rikkaruohoja kasvustossa, tähän asti ei ole tarvinnut niitä kitkeä muutamaa hajakappaletta lukuunottamatta. Selkeästi sopiva lämpötila.
Kasvihuoneessakin voitiin hyvin. Tomaateista piti poistaa ensimmäiset varkaat, paprikan varren alaosan lehdistä piti kysyä kokeneemmalta kollegalta. Ei ole kuulemma itse poistanut vaan antanut kasvaa, joten olkoot siellä.
Kasvihuonelaatikkoviljelmä
Muutakin oksien järjestämistä piti tehdä, vesimeloni suunnitteli tomaattiin kasvamista ja paprika oli edelleen kovin vino (kun ei sitä joku osannut suoraan istuttaa). Kurkku sietää edelleen tomaatteja, vaikka kuulemma eivät ole hyviä kumppaneita. Ja olisi siinä edelleen tyhjä kolo jollekin kasville.
Nyt oli myös aika muuttaa hallaharsotus auringonvarjoksi. Tästä kävin keskustelua ex-kollegan kanssa, jolla on siirtolapuutarhamökki. Tekisi nyt siitäkin blogin, sitä olisi kiva lukea. Vinkvink. Nyt aletaan olla siinä vaiheessa kautta, missä tiukka harsotus saattaa aiheuttaa pienten kasvinalkujen paahtumisen helteessä. (Samaa ongelmaa myös puutarhurinalulla itsellään.) Kesäkurpitsakin alkaa harkita kukkiensa avaamista. No, jos tuholaiset syövät kasvatit niin niin siinä sitten käy. Ja kirpoilta ei kuulemma pysty suojautumaan vaikka kuinka harsottaisi. Joten ei muuta kuin auringonvarjoa tekemään.
Eilen maanantaina koitti sitten suuri istutus- ja kylvöpäivä Piparmintussa. Yritetään saada sinnekin kimppapäiviä, jolloin useampi viljelijä on paikalla puuhaamassa. Seurassa on kuitenkin kivempaa kun voi höpötellä välissä.
Kasvikokoelma ottaa tuntumaa viljelylaatikkoon
Laatikoihin muuttavat kesäkurpitsa (Diamant F1, Okslahden puutarha), samettikukat (Okslahden puutarha), kiinalainen valkosipuli (Okslahden puutarha) menivät tomaattien (Yellow Pear, Viherpeukalot) ja rosmariinin (Odan verkkokauppa) kanssa jo sunnuntain keikalla kasvihuoneeseen odottamaan maanantaita. Maanantaina selvisi, että tomaateista kasvihuone oli upeinta ikinä, kesäkurpitsa kaipasi parvekkeen viileyttä ja oli rähmällään pitkin kasvihuoneen lattiaa (maapinta siis, ei mikään parketti), ja samettikukille sijainti oli ihan se ja sama, mitä nyt 3/5 oli ollut jo kotona huonolla kastelulla ja kuukahtamaisillaan jo ennen istutusta.
Yellow Pear on onnellinen
Seuraavana to-do-listalla oli istutusjärjestys. Pari kappaletta piirrosta oli jo vihkosessa, että mikä suunnilleen menisi mihinkin. Reaalimaailmassa tilanne oli tosin paljon ahtaampi kuin paperilla. Taas meni pohtimisen puolelle.
Mihin mikäkin kannattaa laittaa?
Mikä taimi tykkäisi kenenkin seurasta?
Ehtiikö retiisi kasvaa ennenkuin kesäkurpitsasta tulee viidakko?
Kuinka monta ja mihin kohtaan niitä samettikukkia kannattaa laittaa, että niistä olisi hyötyä ötököiden torjunnassa?
Jos Mies ei tykkää tillistä ja itse tykkää, eikö silloin sitä voi ihan rauhassa kylvää pari riviä?
Onko kylvönauha helpompi käyttää tuulettomana päivänä kuin istutuspäivän tuhannen boforin tuulessa vai onko se aina näin naurettavan vaikeaa?
Miksi kaikilla on ylimääräisiä sipuleita ja itsellä vain kaksi laatikkoa ja kotona vielä herneet ja pavut odottamassa maan lämpiämistä (ratkaisu: käännä jostain heinikon kätkemästä multakummusta lisää tilaa)?
Kuinka paljon tilaa mikäkin kasvi tarvitsee?
Voiko kesäkurpitsa kasvaa laatikon laidan yli maahan?
Mieti rauhassa, me täällä odotellaan
Kyltitkin tarvittiin, vaikka paketin tussilla kirjoittaessa näytti kyllä saman tien siltä, että ensimmäinen vesitippa pyyhkii tussin pois (ja näin se teki, testasin).
Mutta sai niistä kauniin kuvan
Kysymyksistä huolimatta, ei muuta kuin reippaasti toimeen. Kaivamista, kastelemista, kanankakkaa, varastolannoitetta, vakoja, vettä, ja kylttejä ja tikkuja rivin merkiksi. Ensimmäisessä laatikossa samettikukat, kesäkurpitsa, retiisiä, rosmariini ja kiinalainen ruohosipuli. Toisessa laatikossa lisää samettikukkia, lahjoitussipulia, porkkanaa ja tilliä.
Valmista tuli
Ja jos oli kysymyksiä ulkoilmassa olevien viljelylaatikoiden kanssa, kasvihuoneen kanssa niitä kysymyksiä sitten olikin. Sinne oli tuotu lahjoitustaimena jo paprika sekä vesimeloni – jottei liian helppoa olisi.
Tärkeimmät opit olivat:
Kastele pitkään tyhjänä olleet laatikot vesiletkulla, pääset helpommalla kuin ämpärillä kantamalla.
Kun laatikot ovat märkiä kuin uitettu koira, kastele vielä lisää kun eivät ne kuitenkaan ole kastuneet kuin vähän pinnasta.
Muurahaiset on OK. Paitsi että ne eivät kuulemma tykkää vedestä kauheasti.
Tomaatti takariviin, koska se kasvaa ylöspäin.
Vesimeloni voi olla kulmassa, koska se kasvaa sinne maahan.
Paprikan voi laittaa eturiviin.
Kaiken voit istuttaa myös liian tiiviisti, mutta tekemällä oppii. Ensi vuodelle.
Me ollaan kasvihuoneessa tiiviisti, meistä kasvanee viidakko
Nyt ei sitten muuta kuin huolehtimaan, onko taimilla ja siemenillä kylmä/kuuma/jano/märkä/ötököitä/kasvitauteja, itävätkö ne, ja pysyvätkö taimet hengissä.
Piipahdetaapa muutaman vuoden päässä, joulussa jolloin Mies löysi Lidlistä sekalaisen tavaran hyllystä pienen vihannestenkasvatuspaketin. Siinä oli kesäkurpitsan, kurkun, tomaatin ja paprikan siemeniä pienissä multanapeissa, sekä pienenpienet saviset kasvatusruukut. Oli söpö setti, lähti mukaan, asettui työhuoneen kirjahyllyyn odottelemaan.
Pikakelataan viime kesään kun paketti sattui taas silmiin (hehe, kirjaimellisesti, oli myös silmään tullut silloin haavauma, siihenkin sattui) ja oli kova viljelyinnostus menossa kun em. syystä pelaaminen oli pois kuvioista, lukemaan ei pystynyt senkään vertaa ja telkkarin katsominenkin vähän niin ja näin. Niinpä siemenet laitettiin kasvatusruukkuun ja hihiteltiin, että no nuo eivät ainakaan tuosta idä.
Hold my beer, totesivat kesäkurpitsa ja kurkku, itivät, ja alkoivat kasvaa. Olipa onneksi tyhjä sininen ämpäri (koska ikinä ei tiedä mihin sellaista tarvitsee), joka täytettiin mullalla ja johon pieni taimikaksikko sitten lykättiin.
10. elokuuta. Parveke imitoi kasvihuonetta eikä sinne enää mahdu ihmisiä eikä kissoja kovin hyvin. Krassin vieressä alkuperäinen pikkuruukku. Taimet arvostavat sinistä ämpäriä.
Kuinkahan isoksi kesäkurpitsa kasvaa, mietittiin taloudessa ja annettiin sille ja kurkulle lannoitteeksi merileväravinnetta, kun sitä sattui olemaan. Vieläkään en tiedä mitä mieltä kesäkurpitsat ovat merilevästä näin niinkuin lannoitusmielessä.
18. elokuuta. Käytiin pyörällä Lahdesjärvellä hakemassa tukikeppejä. Kasvit tavoittelevat amppelia.
Kasvit kasvoivat iloisesti merilevälläkin ja vähitellen alettiin olla sitä mieltä, että ehkä sitä kurkkua ei olisi kannattanut laittaa samaan ämpäriin kesäkurpitsan kanssa. Mutta olihan siellä ämpärissä sitten tarjolla erilaisia nättejä kukkia.
24. elokuuta. Kaikenlaista keltaista kukkaa sinisen ämpärin koristeena vihreiden lehtien seassa.
Kun ei mistään mitään tiedetty (eikä kyllä tiedetä vieläkään), töpsytettiin topsy-puikolla kukkasia ja ajateltiin, että ehkä sitä tarvitaan että saadaan vihanneksia. Ja niinhän siinä sitten kävi.
11. syyskuuta. Bongattiin kesäkurpitsa.
Kesäkurpitsa kasvoi reippaasti ja meistä oli kauhean hauska seurata kasvun ihmettä lähietäisyydeltä, olkoonkin että lasitettunakin parveke alkoi jo vähän viilentyä.
26. syyskuuta. Olemme saavutettaneet ämpärikesäkurpitsan maksimikoon.
Toinenkin kesäkurpitsa sinisen ämpärin kasviimme kehittyi, mutta jäi kovin pieneksi. Kurkku teki vain parin sentin mittaisia alkuja ja jossain vaiheessa poistettiin ämpäristä. Kasveja myös katkottiin raa’asti latvoistaan kun alkoi parvekkeen mitta loppua kesken. Ei näyttänyt haittaavan. Harmi kun ei ole tullut vastaan kuvaa kasvuston ollessa suurimmillaan.
28. syyskuuta. Parvekesadosta tuli osa illallista, oli muuten ehkä paras syömäni kesäkurpitsa.
Tänä vuonna suurempaa kesäkurpitsasatoa tavoitellaan sitten Piparmintussa. Taimi itse on vielä kotona parvekkeella, kun odotellaan vielä näiden kesäkuisten räntäsateiden loppua.
Mutta koska ei opita, Piparmintun taimen kaveri on taas parvekkeella sinisessä ämpärissä. Nyt ollaan sentään jo 2,5 kuukautta viime vuotta aiemmin liikkeellä. Ehkä tänä vuonna saisi jo kaksi kesäkurpitsaa parvekkeelta?
2. kesäkuuta. Diamant F1 on ehtinyt olla ämpärissään jo viikon.
Ratikalla ryytimaalle 