Maanantaina 5.6. laatikkoon meni muutama kylvönauhan pätkä retiisiä. Tänään 11.6. harson alla oli reippaita pieniä alkuja.
Elämäni ensimmäiset retiisinalut!
Ikinä en ole muuten nähnyt retiisiä muualla kuin kaupassa valmiiksi paketoituna pallerona. Jännittää kovasti pikku retiisinlehtien puolesta, tuleeko niistä oikeita retiisejä?
Eilen maanantaina koitti sitten suuri istutus- ja kylvöpäivä Piparmintussa. Yritetään saada sinnekin kimppapäiviä, jolloin useampi viljelijä on paikalla puuhaamassa. Seurassa on kuitenkin kivempaa kun voi höpötellä välissä.
Kasvikokoelma ottaa tuntumaa viljelylaatikkoon
Laatikoihin muuttavat kesäkurpitsa (Diamant F1, Okslahden puutarha), samettikukat (Okslahden puutarha), kiinalainen valkosipuli (Okslahden puutarha) menivät tomaattien (Yellow Pear, Viherpeukalot) ja rosmariinin (Odan verkkokauppa) kanssa jo sunnuntain keikalla kasvihuoneeseen odottamaan maanantaita. Maanantaina selvisi, että tomaateista kasvihuone oli upeinta ikinä, kesäkurpitsa kaipasi parvekkeen viileyttä ja oli rähmällään pitkin kasvihuoneen lattiaa (maapinta siis, ei mikään parketti), ja samettikukille sijainti oli ihan se ja sama, mitä nyt 3/5 oli ollut jo kotona huonolla kastelulla ja kuukahtamaisillaan jo ennen istutusta.
Yellow Pear on onnellinen
Seuraavana to-do-listalla oli istutusjärjestys. Pari kappaletta piirrosta oli jo vihkosessa, että mikä suunnilleen menisi mihinkin. Reaalimaailmassa tilanne oli tosin paljon ahtaampi kuin paperilla. Taas meni pohtimisen puolelle.
Mihin mikäkin kannattaa laittaa?
Mikä taimi tykkäisi kenenkin seurasta?
Ehtiikö retiisi kasvaa ennenkuin kesäkurpitsasta tulee viidakko?
Kuinka monta ja mihin kohtaan niitä samettikukkia kannattaa laittaa, että niistä olisi hyötyä ötököiden torjunnassa?
Jos Mies ei tykkää tillistä ja itse tykkää, eikö silloin sitä voi ihan rauhassa kylvää pari riviä?
Onko kylvönauha helpompi käyttää tuulettomana päivänä kuin istutuspäivän tuhannen boforin tuulessa vai onko se aina näin naurettavan vaikeaa?
Miksi kaikilla on ylimääräisiä sipuleita ja itsellä vain kaksi laatikkoa ja kotona vielä herneet ja pavut odottamassa maan lämpiämistä (ratkaisu: käännä jostain heinikon kätkemästä multakummusta lisää tilaa)?
Kuinka paljon tilaa mikäkin kasvi tarvitsee?
Voiko kesäkurpitsa kasvaa laatikon laidan yli maahan?
Mieti rauhassa, me täällä odotellaan
Kyltitkin tarvittiin, vaikka paketin tussilla kirjoittaessa näytti kyllä saman tien siltä, että ensimmäinen vesitippa pyyhkii tussin pois (ja näin se teki, testasin).
Mutta sai niistä kauniin kuvan
Kysymyksistä huolimatta, ei muuta kuin reippaasti toimeen. Kaivamista, kastelemista, kanankakkaa, varastolannoitetta, vakoja, vettä, ja kylttejä ja tikkuja rivin merkiksi. Ensimmäisessä laatikossa samettikukat, kesäkurpitsa, retiisiä, rosmariini ja kiinalainen ruohosipuli. Toisessa laatikossa lisää samettikukkia, lahjoitussipulia, porkkanaa ja tilliä.
Valmista tuli
Ja jos oli kysymyksiä ulkoilmassa olevien viljelylaatikoiden kanssa, kasvihuoneen kanssa niitä kysymyksiä sitten olikin. Sinne oli tuotu lahjoitustaimena jo paprika sekä vesimeloni – jottei liian helppoa olisi.
Tärkeimmät opit olivat:
Kastele pitkään tyhjänä olleet laatikot vesiletkulla, pääset helpommalla kuin ämpärillä kantamalla.
Kun laatikot ovat märkiä kuin uitettu koira, kastele vielä lisää kun eivät ne kuitenkaan ole kastuneet kuin vähän pinnasta.
Muurahaiset on OK. Paitsi että ne eivät kuulemma tykkää vedestä kauheasti.
Tomaatti takariviin, koska se kasvaa ylöspäin.
Vesimeloni voi olla kulmassa, koska se kasvaa sinne maahan.
Paprikan voi laittaa eturiviin.
Kaiken voit istuttaa myös liian tiiviisti, mutta tekemällä oppii. Ensi vuodelle.
Me ollaan kasvihuoneessa tiiviisti, meistä kasvanee viidakko
Nyt ei sitten muuta kuin huolehtimaan, onko taimilla ja siemenillä kylmä/kuuma/jano/märkä/ötököitä/kasvitauteja, itävätkö ne, ja pysyvätkö taimet hengissä.
Sunnuntain kunniaksi piipahdin Piparmintussa, pumpunkatsomismatkalla olin nimittäin bongannut viljelylaatikoistani lisää rikkaruohoja. Nyt ne olivat lannoitettuja rikkaruohoja, nakkasin nimittäin laatikoihin kanankakkaa 2,5 viikkoa sitten laatikoiden ensimmäisen kääntämisen yhteydessä. Nyt on taas siistiä.
Taas näitä vihreitä, joita voi huoletta poistaaValmista. Taas.
Rikkaruohojen perkaamisen (vol 2) jälkeen kastelin laatikot, koska kokeneemmat sanoivat, että edellisen päivän kastelu auttaa taimia ja siemeniä alkuunpääsyssä kun laatikon multa on talven jäljeltä kuivaa. Oletan tosin, että en kastellut laatikoita riittävästi, sillä en kehdannut käyttää saaveihin jo pumpattua vettä kauhean paljon kun ei se pumpun käyttöprosessi vielä ole hallussa. Mutta kastellaanhan se istutuskohta ja -vako myös ennen istutusta/kylvöä ja istutuksen/kylvön jälkeen, niin että josko siinä vaiheessa olisi myös jo prosessiosaaminen kehittynyt.
Piipahdetaapa muutaman vuoden päässä, joulussa jolloin Mies löysi Lidlistä sekalaisen tavaran hyllystä pienen vihannestenkasvatuspaketin. Siinä oli kesäkurpitsan, kurkun, tomaatin ja paprikan siemeniä pienissä multanapeissa, sekä pienenpienet saviset kasvatusruukut. Oli söpö setti, lähti mukaan, asettui työhuoneen kirjahyllyyn odottelemaan.
Pikakelataan viime kesään kun paketti sattui taas silmiin (hehe, kirjaimellisesti, oli myös silmään tullut silloin haavauma, siihenkin sattui) ja oli kova viljelyinnostus menossa kun em. syystä pelaaminen oli pois kuvioista, lukemaan ei pystynyt senkään vertaa ja telkkarin katsominenkin vähän niin ja näin. Niinpä siemenet laitettiin kasvatusruukkuun ja hihiteltiin, että no nuo eivät ainakaan tuosta idä.
Hold my beer, totesivat kesäkurpitsa ja kurkku, itivät, ja alkoivat kasvaa. Olipa onneksi tyhjä sininen ämpäri (koska ikinä ei tiedä mihin sellaista tarvitsee), joka täytettiin mullalla ja johon pieni taimikaksikko sitten lykättiin.
10. elokuuta. Parveke imitoi kasvihuonetta eikä sinne enää mahdu ihmisiä eikä kissoja kovin hyvin. Krassin vieressä alkuperäinen pikkuruukku. Taimet arvostavat sinistä ämpäriä.
Kuinkahan isoksi kesäkurpitsa kasvaa, mietittiin taloudessa ja annettiin sille ja kurkulle lannoitteeksi merileväravinnetta, kun sitä sattui olemaan. Vieläkään en tiedä mitä mieltä kesäkurpitsat ovat merilevästä näin niinkuin lannoitusmielessä.
18. elokuuta. Käytiin pyörällä Lahdesjärvellä hakemassa tukikeppejä. Kasvit tavoittelevat amppelia.
Kasvit kasvoivat iloisesti merilevälläkin ja vähitellen alettiin olla sitä mieltä, että ehkä sitä kurkkua ei olisi kannattanut laittaa samaan ämpäriin kesäkurpitsan kanssa. Mutta olihan siellä ämpärissä sitten tarjolla erilaisia nättejä kukkia.
24. elokuuta. Kaikenlaista keltaista kukkaa sinisen ämpärin koristeena vihreiden lehtien seassa.
Kun ei mistään mitään tiedetty (eikä kyllä tiedetä vieläkään), töpsytettiin topsy-puikolla kukkasia ja ajateltiin, että ehkä sitä tarvitaan että saadaan vihanneksia. Ja niinhän siinä sitten kävi.
11. syyskuuta. Bongattiin kesäkurpitsa.
Kesäkurpitsa kasvoi reippaasti ja meistä oli kauhean hauska seurata kasvun ihmettä lähietäisyydeltä, olkoonkin että lasitettunakin parveke alkoi jo vähän viilentyä.
26. syyskuuta. Olemme saavutettaneet ämpärikesäkurpitsan maksimikoon.
Toinenkin kesäkurpitsa sinisen ämpärin kasviimme kehittyi, mutta jäi kovin pieneksi. Kurkku teki vain parin sentin mittaisia alkuja ja jossain vaiheessa poistettiin ämpäristä. Kasveja myös katkottiin raa’asti latvoistaan kun alkoi parvekkeen mitta loppua kesken. Ei näyttänyt haittaavan. Harmi kun ei ole tullut vastaan kuvaa kasvuston ollessa suurimmillaan.
28. syyskuuta. Parvekesadosta tuli osa illallista, oli muuten ehkä paras syömäni kesäkurpitsa.
Tänä vuonna suurempaa kesäkurpitsasatoa tavoitellaan sitten Piparmintussa. Taimi itse on vielä kotona parvekkeella, kun odotellaan vielä näiden kesäkuisten räntäsateiden loppua.
Mutta koska ei opita, Piparmintun taimen kaveri on taas parvekkeella sinisessä ämpärissä. Nyt ollaan sentään jo 2,5 kuukautta viime vuotta aiemmin liikkeellä. Ehkä tänä vuonna saisi jo kaksi kesäkurpitsaa parvekkeelta?
2. kesäkuuta. Diamant F1 on ehtinyt olla ämpärissään jo viikon.
Level 0 puutarhamarttamme osaamista yritetään puutarhan ulkopuolella kasvattaa läjällä luettavaa sekä kokeneemman puutarhuroijan vinkkaamalla FB-ryhmällä, ”sillä jossa viljelylaatikossa on spanieli”.
Näitä kaikkia luetaan vuorotellen sohvalla iltaisin. Vihkoset ja kirjat ovat hyvässä tallessa kirjahyllyssä. Mutta onko kukaan nähnyt White Lisbon -sipulien kylvönauhan sisältävää siemenpussiani? Miten ihminen voi hukata pussillisen siemeniä?
Kuinka monta marttaa tarvitsee siihen, että puutarhalla saa vesipumpun toimimaan? Vähintään vielä yhden lisää. Nyt ollaan jo aika lähellä.
Taimia myynyt puutarhamies kävi REKO-kierroksella jo viime viikon keskiviikkona, joten sen jälkeen kerrostaloasuntoon on sijoiteltu taimia sinne tänne odottamaan istuttamista. Taitaisivat raukat tosin tällä viikolla kerrostalolämpöön totuttuaan jäätyä muutenkin ulkona, puutarhuroija ainakin.
Kissanpentu kohtaamassa kesäkurpitsaa. Ei vakuuttanut.
Samettikukat, Saturn V ja muu nörttikrääsä iloisessa sekamelskassa
Internetin ihmemaailma kertoi, että on olemassa puutarhatyökaluja, jotka voi kiinnittää teleskooppivarteen. Nyt niitä on tälläkin. Nimim. Selkäleikattu -17.
Maanantaina oli Hiedanrannassa toinen yhteinen viljelypäivä, ohjelmassa kylvämistä ja istuttamista. Ensin ei pitänyt mennä, koska töissä oli kokouksia myöhään ja koko viikko täynnä kaikkea, mutta uteliaisuus voitti siltä varalta, että nyyppä päätyy yksin istutushommiin Piparmintussa.
Meneminen olikin sitten tavallista haastavampaa.
Ensin hyppäsin Tampereen keskustassa tuttuun Ylöjärvelle menevään bussiin, jonka kyydissä tajusin viime metreillä, että se ei käänny sille kadulle, jolla Hiedanrannan lähin pysäkki tällä hetkellä sijaitsee.
Tienristeyksessä on pysäkki, joten ajattelin jäädä siinä pois. Oman penkin vieressä oleva stop-nappi vaan ei toiminut (jumissa?) ja ohi mentiin.
Bussissa pääsi pois sitten Lielahden tienhaarassa ja kun olin jo muutenkin myöhään liikkeellä, nappasin pysäkiltä Ryden ja huristelin Hiedanrantaan hitaasti ja hartaasti (minähän en niillä kovaa aja edes keskustan ulkopuolella). Sinne sitten pysäköin käärijänvihreän kiiturini Tierien ja Voiden viereen, ja tajusin että Rydellä koko Hiedanrannan alue on pysäköintikieltoaluetta. Ei muuta kuin takaisinpäin pysäköintikieltoalueen alkuun, ja kävellen takaisin. Näin lämpimällä kesäkelillä matka tuntui paljon paljon lyhyemmältä kuin eräänä syksyisenä ja sateisena pimeänä iltana, kun harhoin vielä täysin tuntemattomalla Hiedanrannan alueella etsimässä rakennusta, josta jaettiin vertikaaliviljelyn yrttejä niiden testaajille. Note to self, jatkossa bussilla 38 juuri siihen Tehdaskartanonkadun päähän ja suoraa tietä Hiedanrantaan.
Ja päästiinhän sitä sinne kasvimaallekin loppujen lopuksi.