Level 0 puutarhamartan seikkailut viljelmien välissä
Kastelu on jatkunut taivaalta, ei ole tarvinnut vettä kantaa. Porkkana tykkää, salottisipulit eivät. Siellä ne olivat rähmällään porkkanoiden ja rikkaruohojen keskellä. Etuaikaa tai ei, mukaan lähtivät.
Kaikki loput mukaan vaan ja sitten kuivattelemaan. Tekniikaksi valikoitui tänään uunipelti, verkkolevy ja keittiön pöydän toinen pääty.
Osa pilkottiin käyttövalmiiksi pikku pussukoihin pakastimeen.
Ihan hyvät sipulinkasvatustulokset tällekin vuodelle.
…ja pysyttelin lähinnä kotona kuivassa. Sillä aikaa kesäkurpitsa keksi, miten tehdään kesäkurpitsoja.
Mukaan lähti onneksi muutakin, kuten ensimmäiset salottisipulit.
Kaikenlaisia kukkiakin näkyi.
Porkkanoita odotellaan innolla, koska mikään ei ole niin maukas kuin juuri nostettu kesäporkkana. Porkkanoita odotetaan myös jännityksellä, koska menneisyyden savipelloilla kasvatetut porkkanat olivat hieman lyhyttä mallia.
Kesäkurpitsan kanssa meillä on pieniä haasteita. Itsepölyttyvä mallimme ei ole oikein oppinut itsepölyttymään tai kasvattamaan kunnollisia kesäkurpitsoja. Mutta tässäpä kuitenkin ensimmäinen poimittu sato! 31.5. tämäkin kesäkurpitsa kaivettiin savikkoon kasvamaan.
Otetaanpas tähän vielä läksiäiskuva.
Piparminttukausi -23 on ohi. Puutarhan pumppu ja muut välineet laitettiin talviteloille jo viime viikolla, tällä viikolla odotin vielä ehtisivätkö kaksi viimeistä kesäkurpitsaa kasvaa valmiiksi ennen kylmiä kelejä. Ja ehtiväthän ne. Pieniä ovat, mutta kyllä ne uunivuokaan sopivat.
Puutarhakalenterista laskin, että 41 kertaa kävin tällä kasvukaudella ratikalla ryytimaalla. Tai no tunnustettakoon että aika paljon ajoin sinne myös pyörällä.
Pitää vielä tehdä yhteenveto siitä, kuinka paljon satoa tuli ja pohtia mitä oppia sai ensi vuodelle.
Mutta nyt hetkeksi näihin kuviin, näihin tunnelmiin.
Soijapapunen ehti kuin ehtikin syöntivalmiiksi. Vähän pieniksi jäivät pavut ja liian kovia olivat palot syötäviksi, mutta kyllä perkaamalla sieltä ne parhaat palat kaivoi.
Lämpimät joskin sateiset kelit ovat jatkuneet, minkä huomaa puutarhalla. Kulkupolut ovat melkoisen mutaisia ja kumisaappaiden alla vain lotisee. Tänään näkyi taas sääennustus, jossa luvattiin viileneviä kelejä ensi viikonlopusta alkaen. Aletaan siis lähestyä kauden loppua.
Kasvihuoneessa oli vielä aika virkeää viidakkoa, mutta kyllä siitä jo näki, että syyskuun loppu lähestyy. Tänään olikin aika kerätä loppusato kotiin kypsymään ja viedä kasvusto kompostiin. Kaksi kukkurallista kottikärryllistä siitä tuli.
Pihalta talteen kerättiin soijapavun soijapavut. Pienimmät olisivat vielä voineet olla, mutta sama oli kerätä kaikki. Kotilot olivatkin keränneet talteen soijapavun lehdet. Olipa muuten valtavat juuret soijapavulla! Suunnittelen vielä sitä, että siivoisin soijapavun penkin, ja laittaisin siihen jotain kukkasipuleita. Olisihan se kiva, kun siinä olisi keväällä jotain väriä heti kauden alkuun.
Soijapavun huntu meni vielä hetkeksi kasvihuoneeseen kuivamaan ennen hyllylle viikkausta, mutta kesäkurpitsa saa vielä asustaa harsonsa alla. Siellä on yhä useampi kesäkurpitsa kasvamassa.
Mietin, että jättäisin samettikukat kukkimaan niin kauaksi aikaa kuin jaksavat, mutta kuulemma kannattaa poistaa etteivät siemenillään täytä koko laatikkoa. Pitänee vähän lukea vielä.
Kotiin tuli kypsymään 7 suippopaprikaa ja yksi jalopenoa pienempi pikkupötkö, jota ei ehkä kannattaisi edes yrittää. Mutta kun se on söpö.
Kesäkurpitsasta otettiin kanssa isoimmat kasvit mukaan.
Soijapapuja oli loppujen lopuksi aika paljon, kun pienimmätkin otti mukaan!
Tomaattiviidakosta löytyi melkoinen määrä raakileita. Pitäisi vielä käydä kokoelma läpi ja arvioida, millä tomaateilla on toivoa kypsyä syöntikuntoon.
Kasvihuoneessa ollut tavaravarasto eli S-ryhmän kestokassi tuli sekin mukaan. Vain suosikkihanskat jäivät kasvihuoneen hyllylle viimeisiä käyttökertoja varten. Nyt on välineet putsattu, seuraavaksi ne muuttavat parvekkeelta kellariin seuraavaa kautta odottelemaan.
Oli muuten tämänpäiväinen kauden 39. käynti kasvimaalla. Ensimmäinen kerta oli 17.5. Tuntuupa siitä olevan kauan.
Koska puutarhakausi on kohta ohi ja tomaateissa on vielä raakileita, on pitänyt ottaa testattavaksi miten eri vaiheissa olevat tomaatit kypsyvät kotosalla. Nämä ovat olleet vaan irrallaan pöydän kulmalla, seuraavaksi kokeillaan pussiversiota.
Muistatteko vielä tämän?
Nykyisin se on vähän eri näköinen.
Kasvihuonekurkun kaksi ensimmäistä kurkkua olivat ihan kivoja syötäviä. Kuoret vain pois ja viipaleeksi leivän päälle ja ruuan lisukkeeksi.
Mutta siitä se sitten lähti, katkeruus.
Kotiin on kannettu toinen toistaan kitkerän katkerampia kurkkuja, joita ei kyllä ns. söisi ennen kuin selkäänsä ottaa.
Internetin ihmemaaailmaa selaten kävi ilmi, että
Puutarha-asiantuntija Essin teoria on se, että kesä on ollut niin kuiva, että kastelu ei vaan yksinkertaisesti riitä. Viilenevä syksy saattaa vaikuttaa (tai olla vaikuttamatta).
No mitä sitten tehdä kurkulle, joka juottaa tällä tavoin viljelijälleen katkeraa kalkkia?
Okei ei niitä tapoja ollut vasta kuin neljä. Mutta kesää ei kun siis kurkkuja on vielä jäljellä ja lisää kasvaa koko ajan.
Fast forward ja kyllä kurkkuja on nyt kaksi lasipurkkia muhimassa. Kärsimätön vähän jo maistoi. Etikalle maistuivat. Aika hapokasta. Mutta ei ollenkaan katkeraa.
Kaikkea muutakin blogattavaa olisi, mutta otetaan nyt se olennaisin.
Vesimeloni tuli kotiin!
Vesimelonin valvominen kasvimaalla päättyi, kun varressa oleva tendril muuttui ruskeaksi. Mikä lieneekään suomeksi, olkoon vaikka lonkero. Viimeisimmällä löytämälläni YouTube-videolla joku vesimelonin kasvattaja vannoi sen nimeen, että kun lonkero on ruskea, meloni on kypsä.
Jo aiemmin meloni alkoi kopista eri tavalla ja ground spot muuttui kellertäväksi. Kokoa se ei ole hetkeen kasvanut ja painoakin oli kiitettävästi.
Huoli oli kypsyyden lisäksi siitä, koostuuko meloni pelkästä kuoresta vai olisiko siinä jotain syötävääkin.
Pelko pois.
En tiedä kuinka paljon melonin kasvatuksessa oli vasta-alkajan tai moukan tuuria, mutta kun on käynyt kolme kuukautta kahden-kolmen päivän välein kastelemassa, järjestämässä köynnöksiä ja tarkastamassa, että melonilla on mukava olla alustallaan, voi olla vain onnellinen siitä miten se maistuu kovin perin maukkaalta.
Toivotumpi keltainen on Yellow Pear -tomaatti, jonka ensimmäiset yksilöt lakkasivat olemasta pelkkä pear vaan ovat nyt myös yellow.
Keltaista väriä löytyy tosin myös sekä tomaatin että kurkun lehdistä. Tilanteen hallitsemista varten nyt pari kokeilua.
Kurkkuviidakosta napsin pois alemmat lehdet – niin pitkältä kuin yletin – koska näin ainakin yhden nettiartikkelin mukaan pitäisi tehdä. Ilmeisesti jo aiemmin eikä tässä vaiheessa.
Toinen kokeilu on kastelulannoite, jota purkin kyljen mukaan saa tässä vaiheessa antaa, jotta kasvit jaksavat tehdä satoa valmiiksi. Sattuipa vielä niin että Puutarhuri Juhan Perjantaipostissa käsiteltiin aihetta. Sen mukaan kasvualustasta alkaa kuuman kesän jälkeen voima loppua ja Puutarhuri Juha antaa nyt joka kastelukerta kastelulannoitetta tomaatille ja kurkulle. Kokeillaanpa samaa.
Ratikalla ryytimaalle 