Internetin ihmemaailma kertoi, että on olemassa puutarhatyökaluja, jotka voi kiinnittää teleskooppivarteen. Nyt niitä on tälläkin. Nimim. Selkäleikattu -17.

Level 0 puutarhamartan seikkailut viljelmien välissä
Internetin ihmemaailma kertoi, että on olemassa puutarhatyökaluja, jotka voi kiinnittää teleskooppivarteen. Nyt niitä on tälläkin. Nimim. Selkäleikattu -17.

Maanantaina oli Hiedanrannassa toinen yhteinen viljelypäivä, ohjelmassa kylvämistä ja istuttamista. Ensin ei pitänyt mennä, koska töissä oli kokouksia myöhään ja koko viikko täynnä kaikkea, mutta uteliaisuus voitti siltä varalta, että nyyppä päätyy yksin istutushommiin Piparmintussa.
Meneminen olikin sitten tavallista haastavampaa.
Ensin hyppäsin Tampereen keskustassa tuttuun Ylöjärvelle menevään bussiin, jonka kyydissä tajusin viime metreillä, että se ei käänny sille kadulle, jolla Hiedanrannan lähin pysäkki tällä hetkellä sijaitsee.
Tienristeyksessä on pysäkki, joten ajattelin jäädä siinä pois. Oman penkin vieressä oleva stop-nappi vaan ei toiminut (jumissa?) ja ohi mentiin.
Bussissa pääsi pois sitten Lielahden tienhaarassa ja kun olin jo muutenkin myöhään liikkeellä, nappasin pysäkiltä Ryden ja huristelin Hiedanrantaan hitaasti ja hartaasti (minähän en niillä kovaa aja edes keskustan ulkopuolella). Sinne sitten pysäköin käärijänvihreän kiiturini Tierien ja Voiden viereen, ja tajusin että Rydellä koko Hiedanrannan alue on pysäköintikieltoaluetta. Ei muuta kuin takaisinpäin pysäköintikieltoalueen alkuun, ja kävellen takaisin. Näin lämpimällä kesäkelillä matka tuntui paljon paljon lyhyemmältä kuin eräänä syksyisenä ja sateisena pimeänä iltana, kun harhoin vielä täysin tuntemattomalla Hiedanrannan alueella etsimässä rakennusta, josta jaettiin vertikaaliviljelyn yrttejä niiden testaajille. Note to self, jatkossa bussilla 38 juuri siihen Tehdaskartanonkadun päähän ja suoraa tietä Hiedanrantaan.
Ja päästiinhän sitä sinne kasvimaallekin loppujen lopuksi.

Piipahdin Piparmintulla näyttämässä uudelle puutarhuroijalle, mistä paikka löytyy ja mitkä hänen laatikkonsa olivat.
Pelto oli ehditty käydä traktorilla kääntämässä. Siihen tulee kuulemma auringonkukkaa ja hunajakukkaa, toivotaan niille kivaa kasvukesää!

Kun kerran olin vain näyttämässä paikkoja eikä ollut mitään omaa kaivettavaa, ehdin katsella kauempana olevia villintyneitä nurkkia. Pari isompaa viljelylaatikon tapaista löytyikin vielä ruohon seasta. Mitä lienee niissä ollut? Nyt niissä oli ainakin pari kukkasta ja vadelman oksia. Mitähän näissä voisi kasvattaa? Pitäisikö ottaa lapio kauniiseen käteen ja kääntää tämä ja laittaa vielä tännekin jotain yhteistä kasvamaan? Vadelman oksatkin näyttivät ensimmäisen vuoden versoilta, tänä vuonna ei ainakaan vadelmia niistä saada.

Pitääpä vielä tutkiskella tarkemmin.
Pari päivää Hiedanrannassa harjoittelun jälkeen kokoonnuttiin porukalla Piparminttuun kääntämään viljelylaatikoita ja järjestelemään muuta viljelyn alkua. Puskaradio ja muu tiedottaminen oli toiminut, ja jokaiselle 17 viljelylaatikosta löytyi ”omistaja”.

Ensimmäisenä yllätyttiin ehkä työkalujen vähyydestä, ainakin ne meistä jotka olivat ehtineet olemaan täysin varustellussa Hiedanrannassa paria päivää aiemmin. Mutta sopu sijaa antaa, keksivä keksii, sisu auttaa ja muita klassikkosanontoja ja niinpä vähän erikoisemmillakin välineillä saatiin laatikoita käännettyä.

Tässä vaiheessa nyypälläkin oli helppoa, kun kaiken vihreän saattoi olettaa olevan rikkaruoho.
Muistin syövereistä tuli esiin isovanhempien talolla puutarhailun oppeja kuten se, että voikukka kasvaa uudestaan vaikka sentin pätkästä juurta ja keski-ikäisyyden oppeja kuten se, että selkä väsyy jos olet pitkän aikaa taipuneena laatikkosi ylle.
Muuten kuopsuttaessa ehti miettiä ehkä kokeneemmalle puutarhuroijille itsestään selviä asioita.
Kuinka puhdas laatikosta pitää saada?
Haittaako muutama vihreä lehti, jos isommat juuret on poistettu?
Pitääkö muutamasta laatikkoa pitkin kävelevästä muurahasesta huolestua?
Onko synti, jos hieman multaa lennähtää laatikosta ulos kun paremman puutteessa kaivaa voikukkaa irti perunakuokalla?
Miksi piti tarttua puutarhahanskalla ohdakkeeseen?
Onko tämän kokoinen laatikko oikeasti 80 x 120?
Pitääkö jo tässä vaiheessa laittaa laatikkoon lannoitetta?
Pitääkö se lannoite kääntää sinne mullan sekaan?
Katselemalla sitä on ennenkin opittu, mutta kun kaikki tekevät asioita vähän omalla tavallaan.
Mutta ihan hyvä siitä sitten tuli. Porkkanakyltti muistutukseksi siitä, mikä laatikko on ”oma” laatikko.

Käsi ylös, jos olet kuullut Hiedanrannan syötävästä puistosta. No näkyyhän siellä muutama käsi, kivaa! Toisella puolella kaupunkia asuva puutarhanyyppänne ei ollut kuullut ennen Piparmintun huhtikuista kick-offia vaikka Aamulehdet ja Tamperelaiset luetaankin ja kumpikin on syötävästä puistosta kirjoittanut. Otetaanpa siis pieni kertaus muillekin syötävän puiston missanneille.
Hiedanrannan syötävä puisto sijaitsee Lielahden kartanon vieressä, samalla paikalla missä kartanon hyötypuutarha sijaitsi 1800-luvun lopulla. Syötävä puisto on osa kaikille yhteisöllistä puistoaluetta ja kuka tahansa voi osallistua puiston hoitoon ja tapahtumiin. Ensin kylvetään ja istutetaan, sitten kitketään ja kastellaan, ja lopuksi syksyllä korjataan satoa yhdessä. Tarkoitus on oppia viljelyä rennosti yhdessä.
Lisää voi käydä lukemassa vaikkapa Marttojen syötävän puiston sivuilta tai Hiedanrannan tapahtumasivuilta.
Muutamalle kerralle tarvittiin varmasti paikalle tulevia vapaaehtoisia ja vasta-alkajakin kävi, ja niinpä 15.5. Hiedanrannan ensimmäisenä tapahtumapäivänä sinne seikkaili myös iloinen kirjoittajanne. Hieno syötävä puisto ja muutenkin koko Hiedanrannan alue on hieno paikka ja paranee vain kun kaikki rakennus- ja muutostyöt saadaan valmiiksi. Ehdottomasti pitää käydä kesälomalla (Hiedanrannan tapahtumienkin lomaillessa) katsomassa miltä puisto näyttää.
Piparmintun maankääntö- ja yhteisnyhtöpäivä oli varattu saman viikon keskiviikolle, joten oli hyvä käydä harjoittelemassa mitä tarkoittaa ”maan muokkaus ja kylvökuntoon laittaminen”. Se tarkoittaa lapiointia, kuopsuttamista ja nyhtämistä.
Se tarkoittaa myös isompien välineiden käyttöä kuin mitä Piparmintussa tullaan näkemään:

Puutarhajyrsin! Ikinä en ollut ennen nähnytkään. Mutta puutarha-asiantuntija Essi opetti rauhallisesti mistä pitää vääntää, vetää, painaa ja kääntää, jotta vehkeen sai käyntiin ja kulkemaan eteen- ja taaksepäin. Se peruutti! Parin viljelyalueen kääntämisen jälkeen pystyin jo neuvomaan muitakin.
Rikkaruohojen kitkeminen olikin jo tutumpaa työtä. Isot viljelylaatikot siistiytyivät kylvökuntoon ja monivuotisten alueeltakin ehdittiin nyppiä jo lipstikkapenkkiin kasvaneet ylimääräiset vihreät. Lipstikka oli jo valtava pensas, ei ollut vaikeaa erottaa sitä rikkaruohoista. Mutta entäpäs ne tulevat omakasvatit ja rikkaruohot?
Pro tip kaveripiirin kokeneemmalta puutarhurilta (tulee tarpeeseen myöhemmin): jos se kasvaa suunnilleen suorassa rivissä ja näyttää samalta, se on todennäköisesti kasvattamasi kasvi. Jos se kasvaa satunnaisesti siellä täällä, se on todennäköisesti rikkaruoho.
Tähän puutarhailuun voisi jäädä koukkuun.
Ensimmäisen Piparmintun visiitin jälkeen ehti tulla kaikkea taivaalta ja suosiolla jäätiin vielä odottelemaan ns. aikaa parempaa. Tässä välissä ehdittiinkin käydä tekemässä hieman kasvihuonekylttejä tuikkukynttilöiden alumiinikipoista. Omani ovat nukkekoti-kokoa. Syitä miksi en ole käsityömartta.

Ja niin tapahtui 19.4., että Marttojen puutarha-asiantuntija Essi ja 4 kaupunkiviljelystä kiinnostunutta puutarhamarttaa (3 kokenutta ja yksi valepuutarhamartta, eli allekirjoittanut) kohtasivat Pirkanmaan Marttojen toimistolla.
Kävi ilmi, että nyt olisi mahdollisuus päästä viljelemään Piparminttu-puutarhaa, jossa vuosien ajan oli toiminut lasten puutarhakerho. Koska yksi Essi ei ehdi ihan kaikkialle Pirkanmaalla, Piparminttuun kaivattiin nyt puuhakkaita marttoja laittamaan paikkoja kuntoon ja pitämään sitä viljeltynä ainakin tämä kesä.
Piparmintussa oli tarjolla puoli hehtaaria peltoa, noin 8 viljelylaatikkoa ja kasvihuone, joissa saisimme oman kiinnostuksemme mukaan kasvattaa mitä haluaisimme.
Epäilimme, että neljä marttaa ei ihan riitä kaiken viljelemiseen, joten sovittiin pellolle laitettavan maanparannuskasveja ja viljelylaatikot ja kasvihuone otettavan käyttöön.
Level 0 puutarhamarttana (suom. huom. sitä ollaan puutarhan ulkopuolella pelaajia eli vanha kunnon gamer) olin tietenkin täynnä kysymyksiä.
Voiko lähteä piparminttuilemaan, vaikka ei tiedä mistään mitään?
Mitä siellä voi kasvattaa?
Minkä kanssa olisi mahdollista onnistua?
Miten kauan siellä ollaan, onko jossain päin syksyä dedis milloin kaikki sato pitää olla korjattu ja laatikot tyhjinä?
Saisinko kaksi ihan omaa laatikkoa, joissa voin säätää (eli tappaa kasveja, parvekekasvattamossa ei ole massiivista onnistumisputkea)?
Kyselyikäisen hiljentämiseksi varastoista löytyi Marttojen julkaisu jos toinenkin oppimateriaaliksi aiheeseen. Suuret kiitokset!
Lopullisen päätöksen tekemiseksi lähdettiin katsomaan Piparminttua, ja voilà, lumen alta oli kuoriutunut näytille keväänkeltainen puutarha:

Tässä vaiheessa kaikki olivat jo valmiita puutarhatöihin, joten sovittiin piparminttuilusta kasvukaudelle 2023. Sitten kun niiden noin 8 viljelylaatikon määrä olikin todellisuudessa 17, päätettiin myös vielä huhuilla lisää innokkaita.
Niinpä parvekekasvattamo vaihtui puutarhaksi sai lisäosan yhdestä puutarhasta.
Tämän blogin nimestä saatte myös kiittää Essiä, sillä hän sanoi sen ääneen kun olimme poistumassa Piparmintusta. Ratikalla ryytimaalle – 8 minuuttia kotipysäkiltä puutarhapysäkille.

Lyhyen ratikkamatkan – ja pienen kävelyn – jälkeen kotona päästiin melkein heti lukemaan sitä puutarhakirjallisuutta. Kunhan ensin oli tehty niistä vaihtokauppa kissanruokaan.
Keski-iästä?

Vuosi vuodelta se on ollut vahvempi, halu päästä kuopsuttamaan jotain multaisaa. Pahimpaan himoon on kotona kasvatettu yrttejä ja chilejä, joista osa on selvinnyt, enin osa ei. Tammelantorille pitäisi päästä joka viikonloppu nuuhkimaan vihannesten tuoksua ja ostamaan niitä kotiin. Kasvatustaustaa on itsellä vähän, isovanhempien maapaikassa kasvatettiin ja yliopisto-opiskelijan hengissä pitäneet rosamunda-perunat, herukat, vadelmat ja omenat ja mehumaijattiin niistä noin kymmenen miljoonaa litraa sekamehua.
Korona-aikakin meni kotisohvalla, ilman sen ihmeempää mökkikuumetta. Mitä nyt vähän siirtolapuutarhamökkejä katseli sillä silmällä. Erityisesti sen jälkeen kun kaveri osti omansa.
Tänä vuonna päästiin jo siihen, että ratikassa nähty puutarhapalstojen hakuajan alkamisen mainos johdatti 4H-kerhon viljelypalstasivulle useampaan otteeseen. Pessimisti ei pety, joten oletuksena oli se, että vapaita palstoja on 2 ja hakijoita 450 (palttiarallaa sama suhde oli muuten vuonna 1997 Tampereen yliopistossa kun haki englannin kääntämistä opiskelemaan) ja arvonnalla mennään.
Sitten.
Puhelimessa piippasi Marttojen Whatsapp-ryhmä ja siellä välitettiin viestiä kaupunkiviljelystä kiinnostuneille.
Ja siitä se sitten lähti.