Aivan kaikki kasvimaalla on uutta ja ihmeellistä, mutta enin osa kasveista on sentään joskus jossain tullut nähtyä ns. livenä. Soijapapu ei ole yksi niistä.
Siemenpaketin kylki auttoi alkuun, sain sentään siemenet maaha ”oikein”.
Tästä lähdettiin (kylvö 11.6.)
Odottelun jälkeen 4 papua iti, mutta kaksi niistä ei selvinnyt jatkoon.
Edamame uunista ei kun mullasta ulos (18.6.)
Paria jäin sitten kasvattamaan kasvatusmenetelmänä ”toivotaan parasta”.
Pidempi papu (29.6.)
Joku tuntematon suuruus kävi nakertamassa pariin ensimmäiseen lehteen reikiä, mutta muut lehdet ovatkin sitten saaneet olla ihan rauhassa. Vielä.
Rikkaruoho, papu ja nimikyltti sulassa sovussa (17.7.)
Kun suorakylvö on tehty touko-kesäkuussa, ”kukkii/sato” on elo-syyskuussa, sanoo paketti. Hetken saa siis vielä odottaa edamame-ruokia.
Perjantaina bongasin pienen vesimelonin, tänään se oli jo mennyttä. Siitä oli tullut isompi vesimeloni.
Piparimuotti for scale
Kasvaako ne koko ajan tätä vauhtia? Vastahan ehdin miettiä, millä sitä kohottaa maasta. Internet ehdotti pahvia (check), olkia (heinää löytyisi, ja terävä viikate), melonikeinuja (en ollut koskaan kuullutkaan), vanhoja sukkahousuja (doable) ja rintaliivejä (WTF).
Ainokainen on vielä tämä meloni kasvissa, pidetään peukkuja että se saisi vielä kaverinkin.
Samettikukat kasvavat, vaikka muurahaiset yrittävät rakentaa yhden sisälle kekoa. (WTF?)
Tilli on ihan komeaa ja ensimmäiset saanee kohta kerätä kun tilapula näyttää iskevän, porkkanat kasvattavat lehtiään iloisesti, kesäkurpitsa saa ehkä kohta kukan auki (vähän ehkä epäilyttää nyt se sadon saaminen tästä…) ja sipulit ovat harson tukia korkeammat.
Vesipumppu sanoi taas sopimuksen irti, mutta kohtahan sitä vettä taas taivaalta pitäisi tulla. Vielä oli hyvät heinäpoudat, joten ei muuta kuin niittämään.
Vesiongelmien ja kasvien kastelun ja hoidon vietyä kaiken ajan puutarhalla ehti villimpi luonto kasvaa aika reippaasti korkeutta. En olekaan ennen kohdannut itseni mittaisia heiniä.
Vaihe yksi oli löytää viikate. Sellainen oli työkaluvajan nurkassa.
Vaihe kaksi oli todeta, että tylsä mikä tylsä.
Vaihe kolme oli katsoa YouTubesta, miten viikate terotetaan. Löytyi video, jossa ehkä noin 80-vuotias herra näytti sen ensin todella paljon hidastettuna ja sen jälkeen norminopeudellaan. Pro terottaja.
Vaihe neljä oli ostaa viikatehiomakivi, josta ei ole aavistustakaan onko se eri asia kuin viikateliippa, molempia kun viime aikojen suosikkikaupastani Puuilosta löytyy.
Vaihe viisi oli terottaa viikate, samalla kun ajatteli että olisipas kiva jos olisi oppinut homman 25 vuotta aiemmin äidiltä ja isovanhemmilta. Mutta kun en saanut koskeakaan koko vempaimeen etten lyö sillä itseäni. Tänäänkin samasta varoiteltiin. Vastahan täytän huomenna 45.
Vaihe kuusi oli testata terävyyttä (heinään, ei esim. sääriluuhun), terottaa lisää, testata, terottaa lisää.
Ja sitten alkoi heinää kaatua. Jos joskus olen katunut sitä, että en ottanut ennen-kuvaa, se oli tässä hetkessä.
Nyt ollaan teräviäTyökaluvajalle pääsee taas ilman heinien muodostaman tunnelin läpi kulkua
Mutta miten ihmeessä kukkinutta heinää ja ohdakkeita sisältävä viherkasa kompostoidaan oikein? Olisiko siitäkin YouTube-video?
No ainakin kastua likomäräksi mennessään sinne. Ulkokasvatusten kastelu hoitui ihan itsestään, joten oli aikaa puunata kasvihuoneen kasvatuksia.
Esimerkiksi trimmata tomaateista varkaita ja poistaa vielä lisää alempia lehtiä. Nyt ollaan aika hyvässä mallissa.
Säilytysrasia hautautui lehtien sekaan
Vesimelonin tyttökukkiakin oli auennut joten niitä pääsi pölyttämään.
Saadaankohan tästä meloni?
Sateen loputtua ehti myös toteamaan, että uusi polvi retiisejä (ja rikkaruohoja) oli itänyt, ja laittamaan uusia tomaatin lehtiä viljelylaatikkoon. Kaveri sanoi, että niiden hajun pitäisi karkottaa tuholaisia. Oli niin tai näin, sinne niitä olen laitellut ensimmäisestä poistetusta varkaasta lähtien.
Kas näin torjumme tuholaisia tomaatilla ja samettikukalla
Ratikalla ryytimaalle 