Level 1 puutarhamartan seikkailut viljelmien välissä
Perjantaina bongasin pienen vesimelonin, tänään se oli jo mennyttä. Siitä oli tullut isompi vesimeloni.
Kasvaako ne koko ajan tätä vauhtia? Vastahan ehdin miettiä, millä sitä kohottaa maasta. Internet ehdotti pahvia (check), olkia (heinää löytyisi, ja terävä viikate), melonikeinuja (en ollut koskaan kuullutkaan), vanhoja sukkahousuja (doable) ja rintaliivejä (WTF).
Ainokainen on vielä tämä meloni kasvissa, pidetään peukkuja että se saisi vielä kaverinkin.
Kaikessa rauhassa siinä poistelin varkaita tomaateista kun huomasin vesimelonissa jotain uutta.
Kalenterista tarkistin, että tämän pitäisi olla pari viikkoa sitten pölytetystä kukasta.
Vähitellen edetään sitten seuraavaan vaiheeseen meloniopinnoissa.
Vilkaistaanpa taas lavoihin.
Samettikukat kasvavat, vaikka muurahaiset yrittävät rakentaa yhden sisälle kekoa. (WTF?)
Tilli on ihan komeaa ja ensimmäiset saanee kohta kerätä kun tilapula näyttää iskevän, porkkanat kasvattavat lehtiään iloisesti, kesäkurpitsa saa ehkä kohta kukan auki (vähän ehkä epäilyttää nyt se sadon saaminen tästä…) ja sipulit ovat harson tukia korkeammat.
Herneet pitää/kannattaa tukea, sanoivat viisaammat. No ei kun toimeen.
Soijapapuja käy sääliksi. Onnettoman yksinäisiä eivätkä saaneet edes tiipiitä.
Olisihan sitä voinut vähän vähemmänkin siihen kasvihuoneen laatikkoon istuttaa.
Vesipumppu sanoi taas sopimuksen irti, mutta kohtahan sitä vettä taas taivaalta pitäisi tulla. Vielä oli hyvät heinäpoudat, joten ei muuta kuin niittämään.
Vesiongelmien ja kasvien kastelun ja hoidon vietyä kaiken ajan puutarhalla ehti villimpi luonto kasvaa aika reippaasti korkeutta. En olekaan ennen kohdannut itseni mittaisia heiniä.
Vaihe yksi oli löytää viikate. Sellainen oli työkaluvajan nurkassa.
Vaihe kaksi oli todeta, että tylsä mikä tylsä.
Vaihe kolme oli katsoa YouTubesta, miten viikate terotetaan. Löytyi video, jossa ehkä noin 80-vuotias herra näytti sen ensin todella paljon hidastettuna ja sen jälkeen norminopeudellaan. Pro terottaja.
Vaihe neljä oli ostaa viikatehiomakivi, josta ei ole aavistustakaan onko se eri asia kuin viikateliippa, molempia kun viime aikojen suosikkikaupastani Puuilosta löytyy.
Vaihe viisi oli terottaa viikate, samalla kun ajatteli että olisipas kiva jos olisi oppinut homman 25 vuotta aiemmin äidiltä ja isovanhemmilta. Mutta kun en saanut koskeakaan koko vempaimeen etten lyö sillä itseäni. Tänäänkin samasta varoiteltiin. Vastahan täytän huomenna 45.
Vaihe kuusi oli testata terävyyttä (heinään, ei esim. sääriluuhun), terottaa lisää, testata, terottaa lisää.
Ja sitten alkoi heinää kaatua. Jos joskus olen katunut sitä, että en ottanut ennen-kuvaa, se oli tässä hetkessä.
Mutta miten ihmeessä kukkinutta heinää ja ohdakkeita sisältävä viherkasa kompostoidaan oikein? Olisiko siitäkin YouTube-video?
On siinä komeat lehdet ja niiden välistä löytyi myös kukanalkuja. Jännittävää.
Muistattekos miltä se noin kuukausi sitten näytti?
Tai vihreä se on vielä.
Yellow Pear -tomaatti oli sunnuntain ja keskiviikon välisenä aikana muuntanut ensimmäiset kukat pienenpieniksi tomaatinaluiksi.
No aika vähiin käy.
Aiemmin tuossa pistettiin padronpaprikan siemeniä itämään, kun sellaisia tuli Prisman siemenhyllyssä vastaan. Vähän säännöstelin ja kylvin vain neljä, ja niistä tulikin neljä hienoa alkua. Ikävä kyllä lyhyellä ulkoilukerralla parvekkeella kolme neljästä edesmeni ja sitten viimeinenkin ylikasteltiin.
Eli ei muuta kuin uusia siemeniä itämään. Seuraavasta neljän erästä yksi iti.
Ja taas ollaan aivan väärään aikaan kasvattamassa.
Ensi tammi-helmikuussa pitääkin syödä pussillinen padronpaprikaa.
Viime vuonna hankimme parvekkeelle ensimmäistä kertaa mansikka-amppelin. Koska kaikkea pitää kokeilla, kokeiltiin saataisiinko se talvehtimaan ja kasvamaan uudestaan tänä kesänä. Ei. Ainakaan meidän taidoilla siis.
Hankittiin sitten uusi, mansikoiden tuotto alkaa olla jo aika kohdallaan. Pitäisiköhän taas yrittää talvehdittaa sitä?
Ratikalla ryytimaalle 